4.9.2007

Re: Hakemus Suojelupoliisin päälliköksi

Arvoisa Inkvisiittori


Haluamme kiittää teitä kiinnostuksestanne Suojelupoliisin päällikön virkaa kohtaan ja onnitella hyvin laaditusta hakemuksesta. Meistä täällä Supossa on aina mukava lukea nuorten, rehtien ja isänmaallisten miesten ajatuksia aivopesusta, salakuuntelusta ja kidutuksesta.


Ehdotitte hakemuksessanne, että Supo lavastaisi terrori-iskun, jonka varjolla se saisi itselleen rajattomat valtuudet. Ajatus on erittäin kiehtova. Ette kuitenkaan täsmentäneet sitä, miksi terrori-iskun täytyy kohdistua juuri "sen saatanan Rahikaisen" asuntoon, eikä esimerkiksi johonkin yhteiskunnallisesti merkittävään instituutioon. Lisäksi voi olla hieman epäuskottavaa syyttää iskusta Antti Tuisku Fan Clubia, vaikka kyllähän me kaikki haluaisimme eroon niistä ärsyttävistä tenavista. Eikö kuitenkin olisi parempi lavastaa syyllisiksi vaikkapa sivarit tai kannabiksen pössyttelijät, sillä heitä keskiluokka vihaa jo valmiiksi?


Supon pääjohtajana te asentaisitte piilokameroita ja -mikrofoneja jokaiseen suomalaiseen asuntoon. Varmasti ymmärrätte, että tällainen operaatio tulisi maksamaan aivan käsittämättömän paljon, ja rahat täytyisi nyhtää kansalta korotettujen verojen ja muiden maksujen muodossa. Voimme tietysti palkata mainostoimisto Bob Helsingin hoitamaan propagandapuolen, jolloin koko homma saisi varmasti kansan tuen. Siis hei, jos Bob Helsinki saa köyhät duunarit äänestämään kokoomusta, ei ole mitään, mihin se ei pystyisi!


Sitä meidän on vaikea tässä vaiheessa sanoa, onko teknisesti mahdollista lähettää suoraan Suojelupoliisin päällikön työhuoneeseen videokuvaa kaikista Suomen suihkuista ja makuuhuoneista. Nenäliinoja, vaseliinia ja puutarhatonttuja meiltä löytyy, mutta emme nyt aivan ymmärtäneet, miten ne liittyvät mihinkään.


Me olemme täällä Supossa aiemminkin pohtineet nimenvaihdosta, ja ehdottamanne "Isoveli" kuulostaa hyvältä ja ennen kaikkea trendikkäältä. Suojelupoliisi herättää ikäviä mielleyhtymiä myrkyistä ja vakoilusta, kun taas Isoveli tuo keskivertokansalaisen mieleen ajatuksia tyhjäpäisistä baarityöntekijöistä ja vaatemyyjistä, kännisestä seksistä ja elämän turhuudesta, jolloin hän ei osaa epäillä mitään ennen kuin jo työnnämme vakoojasondia hänen peräsuoleensa!


Myös ehdottamanne iskulause "Sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa" kuulostaa miellyttävältä, vaikka Supollahan ei itse asiassa ole aiemmin ollut iskulausetta.


Suhtaudumme pienellä varauksella ajatukseenne keskitysleireistä, joille valtiolle epämieluisia henkilöitä ja ihmisryhmiä toimitetaan. Me täällä Supossa toivoisimme, että tällaisille leireille passitettaisiin talonvaltaajat, koko Alma Median Helsingin-toimitus ja Alpo Rusi. Te ehdotitte, että leireille lähetettäisiin Yö-yhtye, kaikki yrityskonsultit ja teidän entiset tyttöystävänne, mikä on luultavasti mahdollista. Sen sijaan emme usko, että voimme lähettää leireille aivan kaikkia teitä "kauniimpia ja älykkäämpiä" ihmisiä.


Ehdotuksenne suomen kielen korvaamisesta uuskielellä, josta puuttuvat kaikki Supolle ja sen päällikölle vahingollisten ajatusten ja mielipiteiden ilmaisuun tarvittavat sanat, kuulostaa ihan hauskalta muttei kovin todentuntuiselta. 


Emme ole myöskään varmoja siitä, voisimmeko alkaa rangaista ihmisiä vääränlaisista ajatuksista. Ajatusrikosten valvonta kun taitaa olla aika mahdotonta nykyisellä teknologialla. Eikö teistä sitä paitsi ole kohtuutonta vaatia, että jokainen kansalainen ajattelisi teitä alasti vähintään kaksi tuntia joka päivä ja vieläpä nauttisi siitä?


Voimme varmasti valjastaa kaikki televisiokanavat lähettämään taukoamatta teitä ylistävää propagandaa, mutta emme välttämättä pysty järjestämään Scarlett Johanssonia henkilökohtaiseksi orjaksenne.


Mainitsette hakemuksessanne, että teillä on vankka kokemus niin väkivallan käytöstä kuin vakoilustakin. Ette kuitenkaan mainitse muita esimerkkejä kuin sen, että ala-asteella teillä oli taipumus kyykyttää pieniä ja puolustuskyvyttömiä eläimiä ja ihmisiä sekä urkkia sisään tyttöjen vessan ikkunasta. Ei sillä, sekin riittää meille vallan mainiosti. Olkaa hyvä ja ottakaa meihin yhteyttä mitä pikimmin, niin voimme neuvotella sopimuksenne yksityiskohdista.


Ystävällisin terveisin


Joonas Goebbels
Suojelupoliisin huippusalainen rekrytointikomitea

Ei kommentteja: