Uusi klubi

Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää. Teksti on raapustettu verenpunaisin kirjaimin Jenni Dahlman-Räikkösen uuden yksityisklubin, Bläkin oven yläpuolelle.

Minulla on ylläni Alan Flusserin suunnittelema puku ja A. Testonin krokotiilinnahkaiset mokkasiinit. Siemailen yhdeksänkymmenen euron drinkkiä, joka sisältää pullonokkadelfiinin verta, samppanjaa ja Kimi Räikkösen kivesnöyhtää. Heti kun astun sisään ovesta, Jenni purjehtii muiden vieraiden halki minua kohti, seksikkäänä ja upeana kuten aina, yllään Anna Suin sinivalaasta ja keijupölystä valmistettu läpikuultava mekko ja Manolo Blahnikin kultaiset saappaat. Kenties jalkineiden painosta johtuen Jennin kulku on hieman haparoivaa, ja matkallaan hän jopa kaatuu kerran naamalleen. Viimein hän saapuu luokseni, meikkiään korjaillen, ja minut ympäröi Michio Kakun uuden mansikkaspermaparfyymin raikkaan lipevä tuoksahdus.

“Tule, Inkvisiittori, haetaan juotavaa”, Jenni sanoo ja tarttuu minua kädestä.
“Mitä vain, beibi”, vastaan ja yritän nuolla hänen korvaansa. Hän väistää sulavasti, ja lipaisen vahingossa ohi kulkevan Antti Tuiskun naamaa. Antilla on yllään Ermenegildo Zegnan kuusinappinen villasilkkipuku, Ike Beharin puuvillapaita, Ralph Laurenin silkkisolmio ja peniskravatti. Antti puristaa kättäni lämpimästi ja iskee minulle silmää.

Minä ja Jenni kävelemme käsi kädessä halki Bläkin uutuuttaan hohtavien tilojen. Täällä on marmoripylväitä, samppanjasuihkulähteitä, norsunluusta valmistettuja pöytiä, kidutettujen lumileopardien nahkalla päällystettyjä sohvia, jaavansarvikuonomattoja, vuorigorillojen kalloista veistettyjä oluttuoppeja ja lukemattomia kiinalaisten lapsityöläisten kyynelistä tehtyjä. Väkijoukon lomitse huomaamattomina puikkelehtivat tarjoilijat ovat pukeutuneet ihmisiksi.

Lattia on konfettien peitossa. Kaikkialla on peilejä, jotka moninkertaistavat puoli- ja neljäsosajulkkisten hikiset liikkeet tanssilattialla. Taustalla pauhaa Haddawayn hitti What is Love.

Matkalla baaritiskille kohtaamme Viivi Avellanin (Gianfranco Ferrèn hame, Jyri Häkämiehen pitkät kalsarit), Wallu Walpion (Armanin frakki ja tonttulakki), Saimi Nousiaisen (Donna Karanin shinobi shozoku, Fiskarsin heittotähdet) ja Jorma Uotisen (Durexin jättikondomi).

Kävelemme lukuisten huoneiden ohi. Ensimmäisessä näen alastomia, naamioituja naisia ja miehiä jonkinlaisissa orgioissa. Toisessa suuret liskot nauttivat juomiaan pukeutuneina ihmisvaatteisiin. Kolmannessa lyhytkasvuiset miehet tanssivat pöydällä ja heiluttelevat olutkolpakkojaan.

Baaritiskin takana olevassa televisiossa pyörii Patty Winters Show, ilman ääniä. Olen juuri tilaamassa Russian Headshot -nimistä uutuusdrinkkiä, kun Anaheim Ducksin pelipaitaan ja tyllihameeseen pukeutunut Teemu Selänne tarttuu minua hihasta. Hän alkaa selittää jotain uransa jatkosta, mutta musiikin ja keskustelunhälyn läpi erotan vain yksittäisiä sanoja: luksusjahti, Enzo Ferrari, Kummit ry, kokaiini.

“Mitä, haluatko ostaa kokaiinia?” kysyn, mutta samassa Teemun pää räjähtää.
“Mitä vittua!” huudahdan.
“Anteeksi, luulin, että Russian Headshot tuli hänelle”, baarimikko pahoittelee.

Päätän sittenkin tilata tavallisen kossukolan. Jään nojailemaan tiskiin ja yritän tavoittaa katseellani Jennin, joka on ehtinyt kadota jonnekin. Uskon, että minulla on hyvät saumat hänen suhteensa. Todella hyvät saumat. “Tänä iltana ei tule pakkeja”, hyräilen hiljaa, livon huuliani ja koskettelen huomaamattomasti kiveksiäni. Taustalla soi Genesiksen Man on the Corner.

Jennin sijaan erehdyn katsekontaktiin jonkun nobodyn kanssa, joka tervehtii minua koiramaisella innolla ja lähtee vieläpä tulemaan minua kohti. Voi paska. Nobody käyttäytyy heti kuin hän olisi joku lapsuudenystävä, kuin olisimme tunteneet koko ikämme, kuin olisimme kertoneet toisillemme kaikki synkimmätkin salaisuudet, kuin olisimme jonain sateisena lauantai-iltana humalapäissämme jakaneet ohikiitävän läheisyyden hetken hämmentävien himon tunteiden vyöryessä ylitsemme, kuin olisimme heränneet seuraavana aamuna krapulan piinaamana, häpeissämme ja vaitonaisina ja jatkaneet elämäämme kuin aina ennenkin.

Nobody on taas näitä ääliöitä, jotka kuvittelevat, että hengaamalla minun, eli koko baarin cooleimman jätkän seurassa, heistä itsestäänkin tulee jotenkin cooleja. Tyyppi alkaa löpistä jostain helvetin lomamatkasta, jolla hän on ollut typerän eukkonsa kanssa ja typerän pentunsa kanssa. En jaksa enää kuunnella tuota paskanjauhantaa.

“Kuka helvetti sä edes olet? Pelle!” ärähdän nobodylle, joka meinaa tukehtua vilkkaaseen kieleensä kesken lauseen.
“M- minähän olen sinun isäsi!” mies takeltelee.
“Ai. Sori.”
“Öh, sinun nenästäsi tulee verta.”
“Ai, ei se ole minun vertani, vaan hänen”, sanon ja osoitan lattialla makaavaa Teemu Selänteen päätöntä ruumista.
“Russian Headshot?”
Nyökkään. “Kuule, minun täytyy käydä vessassa siistiytymässä. Kerro äidille terveisiä. Pelle!”

Bläkin miesten wc. Ted Skjellumin suunnittelemien pisoaarien eschermäinen muotoilu viehättää minua, vaikka sen seurauksena virtsaajien lahkeet kastuvat väistämättä. Vieressäni on tarpeillaan Ville Valo, jolla on yllään Pradan omnipolymeerinen impaktihaarniska. Moikkaan Villeä tuttavallisesti hyväilemällä hänen sisäreittään. Ville työntää dollarin setelin sisään paitani kauluksesta ja poistuu wc:stä hymyillen leveästi.

Kusettuani vetäydyn yhteen kopeista, missä vedän viivat kokaiinia. amfetamiinia ja leivinjauhoa, työnnän tussin nenääni, syön liimaa ja pyörin ympäri todella monta kertaa.

Päästyäni takaisin salin puolelle olen ihan vi-tun sekaisin. Löydän vihdoin Jennin, joka raahaa minut mukanaan yksityisloosiin. Pyöreän, mithrilistä ja sumatrantiikereistä tehdyn pöydän ympärillä istuvat Heikki Paasonen, Jone Nikula, Timo T.A. Mikkonen, Mattiesko Hytönen, Urho Kekkonen ja Jeesus. Nousen tanssimaan pöydälle, ja Jeesus työntää denaareita siniantiloopin nahasta tehtyihin alushousuihini. Villiinnyn ja lasken housuni nilkkoihin. Ihastuneen seurueen silmien edessä teen penikselläni “helikopterin”, “suihkuhävittäjän”, “lentotukialuksen” ja “epäröivän joutsenen”.

Valomerkki yllättää minut juuri kun olen nielemässä miekkaa ja jonglööraamassa viidellä liekehtivällä soihdulla. Hyppään alas pöydältä ja nappaan Jennin Cosmopolitanin hänen kädestään. Kulautan juoman alas yhdellä hörpyllä. Jostain syystä Jenni loukkaantuu tästä ja lähtee pois.

“Hei! Älä nyt leikistä suutu!” huudan hänen peräänsä. “Kamoon! Jos tuosta suutut niin olet aika lutka!”

Antaa hänen mennä. Kuka tässä naisia tarvitsee. Saan houkuteltua Urhon ja Jeesuksen luokseni jatkoille. Urholla on yllään B.E. Ellisin karhunkielistä valmistettu tuulipuku, kun taas Jeesus on pukeutunut tyylikkääseen Pradan orjantappurakruunuun ja Torinon käärinliinaan.

Kotona laitan stereoista soimaan Talking Headsia. Televisiosta tulee Patty Winters Show. Tämänpäiväisenä aiheena on: Bloggaajat, jotka eivät osaa lopettaa ajoissa. Keskustelemme ihonhoidosta, kuntoilusta ja sarjamurhaajista. Tarjoilen Urholle ja Jeesukselle vodkaa ja tyrmäystippoja, kunnes molemmat sammuvat drontinhöyhenillä vuoratulle sohvalleni. Itse olen juonut baarista lähdön jälkeen vain ykkösolutta. Varmistan, että molemmat vieraani ovat unten mailla. Sitten otan makuuhuoneen kaapista työkalupakkini ja pakista sahan, naulapyssyn, kyynelkaasua ja… Crocs-sandaalit? Crocs-sandaalit!? Mitä helv