28.12.2007

Kai ne lehdet pitää jollain täyttää

Aina kun jokin juhlapyhä on ovella, kaikkia näyttää kiinnostavan ihan helvetisti mitä joku Kimmo ”Maanteiden kuningas” Sasi, Satu ”Tähtityttö” Ruotsalainen tai Kristian ”Kuka?” Meurman juhlapäivänä puuhaa. No mitä ne sitten tekevät? Varmaan jotain tosi erikoista ja kiinnostavaa!

Sasi: ”Iltaa vietän ja vuoden vaihtumista odottelen opiskeluaikaisten ystävieni kanssa.”
Ruotsalainen: ”En juhli sitä kovin suureellisesti. Pidän enemmän rauhallisesta menosta.”
Meurman: ”Vuosi vaihtuu rauhallisesti samppanjaa siemaillen.”

Järisyttävää.

Eikö sitä paitsi ole outoa, että Satu Ruotsalainen antaa uudenvuodenlupauksia, jotka eivät edes pidä? Sehän näkee tähdistä kaiken mitä sille tapahtuu.

Ja ei kai siinä mitään, jos toimittajalla ei ole töissä muuta tekemistä kuin surffailla Facebookissa, mutta miksi tämä täytyy paljastaa kaikille lukijoille kirjoittamalla tyhjänpäiväisiä artikkeleita?

Sitten meillä on tässä tällainen juoksija, jolla on isot pohkeet ja jylhät kasvot, ja joka seurustelee entisen lapsimallin kanssa. Äkkiä paljastuu, että tyttö on hivellyt toisten miesten pohkeita juoksijan selän takana! Apua! Juoksija itkee meille joen iltapäivälehdessä ja poseeraa kuvaajalle koiranpentuilme jylhillä kasvoillaan. Sen jälkeen parrasvaloihin raahataan Mäntsälän kunnantalolta joku Timo T. A. Mikkosen ex kommentoimaan tapahtumia, vaikka lapsikin tietää että Timo T. A. Mikkonen on satuhahmo!

Joku isoniskainen menneen talven maajussi kokee myös vastoinkäymisiä rakkauselämässään, ja katsoo tarpeelliseksi runoilla aiheesta tiedotusvälineille sekavan sähköpostin, jossa hän käyttää itsestään kolmatta persoonaa. Koska kyseessä toki on valtakunnallisesti, jopa maailmankaikkeudenlaajuisesti merkittävä tapaus, iltapäivälehti julkaisee sähköpostin kokonaisuudessaan ”vain muutamin kieliopillisin muutoksin”. Maajussi kertoo toivovansa joulupukilta purjelentokonetta, ”jotta voisi sillä nousta taivaaseen tapaamaan Jouluenkeliä ja toivoa häneltä suuntaa, mistä löytäisi oman elämänkumppaninsa”. On niin saatanan herkkää, että taidan tappaa its


Nyyhkytinyy, minä olen petetty jänis.

Välipäivien mietteitä

Välipäivät - välilihan lailla ne sijaitsevat kahden suuren juhlan keskellä, ainutlaatuisella ja eriskummallisella ei-kenenkään-maalla. Takana on joulu herkkuineen ja lahjoineen, edessä uusi vuosi uusine kujeineen. Välipäivät ja väliliha saavat minut yhtä lailla herkistymään ja ajattelemaan syvällisiä asioita, muun muassa Jeesusta ja pipareita.

Monet ihmiset ovat unohtaneet, että joulun tärkein sanoma on Jeesus. Meidän perheemme parissa asiat ovat toisin, ja Jeesusta kunnioitetaan joulun aikaan ahkerasti. Tänäkin jouluna pystytimme olohuoneen keskelle suuren puisen Jeesuksen, jonka koristelimme Jeesuksilla. Jouluaattona ruokapöytämme notkui jeesuslaatikon, jeesuspipareiden ja herkullisen, paistetun Jeesuksen painosta. Juhlan kunniaksi nautimme myös lasilliset Jeesuksesta puristettua viiniä! Illan hämärtyessä ovelta kuului kolkutus – ja kukapa siellä olikaan jollei Jeesus itse! Jeesukselle oli varattu kunniapaikka takan viereltä, missä Jeesus iloisesti roihusi. Jeesus antoi kullekin perheenjäsenelle lahjaksi tutun ja turvallisen Jeesuksen. Sen jälkeen menimme kaikki joukolla joulusaunaan ja vertailimme toistemme Jeesuksia.

Missä olinkaan? Ai niin, välipäivät. Tämä outo, kumimainen ja vinkuva aika ennen uudenvuodenjuhlia on mitä oivallisin tilaisuus pohtia niin mennyttä kuin tulevaakin. Mitä viime vuodesta on jäänyt käteen? Tässä on oikea käteni, ja pikainen tarkistus osoittaa, että siihen on jäänyt jotain tahmeaa, joka ei tunnu lähtevän millään irti. Vasemmassa kädessäni on oma penikseni - kuten aina silloin kun kirjoitan uutta blogimerkintää.

”Menneisyys on kuin oma perse”, kirjoitti Shakespeare aikoinaan, ”vaikka mitä tekisi, se on aina takanasi ja likainen”.

Asiaa voi tuskin ilmaista paremmin. Jos sallitte, jatkan hänen ajatustaan hieman pidemmälle: Me kaikki tunnemme perseen painon perässämme, mutta meidän ei tule antaa sen vetää meitä maahan. Perseitä on monenlaisia, mutta jokaisella on omansa, eikä siitä voi koskaan päästä eroon. Siispä perse tulee ottaa sellaisena kuin se on, ja suunnata katse kohti tulevaisuutta.

Uudenvuodenaaton perinteisiin kuuluu ilotulitteiden, tinan valamisen ja putkareissun lisäksi lupausten antaminen. Yksi lupaa viettää enemmän aikaa perheensä parissa - toinen vannoo, ettei enää koskaan napsi Menthos-pastilleja kokiksen kanssa, vaikka kaverit kuinka usuttaisivat. Myös lupaukset ovat tavallaan kuin perse - niihin voi tarrata hetkeksi, mutta jossain vaiheessa yleensä joutuu päästämään irti, vaikkei haluaisikaan.

Kuinka monta kertaa minäkin olen luvannut, etten koskaan enää kirjoita blogiini huonoa alapään huumoria, vaan sen sijaan ilahdutan lukijoitani esseillä, jotka käsittelevät vaikkapa Heideggerin Daseinia tai kvanttisuperposition merkitystä kohtalon käsitteelle!

On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että tavallaan myös tulevaisuus on kuin perse - koskaan ei tiedä, mitä siltä saa. Ehkä tällä kertaa onnistun pitämään kiinni lupauksistani. Niinpä rakkaat lukijat, tässä teille Kuritushuoneen Viisi Uudenvuodenlupausta:

1. En enää tee hätäisiä johtopäätöksiä ihmisistä heidän ulkonäkönsä perusteella. Sen sijaan teen hätäiset johtopäätökseni heidän kenkiensä perusteella.

2. Lakkaan alentamasta naisia kirjoituksissani ja myönnän julkisesti, että he voivat ajoittain yltää älykkyydessä jopa kuusivuotiaan pojan tasolle.

3. En enää lähetä alastonkuviani blogini kommentoijille. Jatkossa äitini lähettää ne.

4. Nostan blogini tason niin korkealle, että blogini tilaajamäärä ylittää kuusi miljardia, ja muut bloggaajat palvovat minua jumalana ja tarjoavat minulle piparia aina kun haluan.

5. Muutan blogini ulkonäköä niin, että blogin sijaan se muistuttaa erehdyttävän paljon Matti Vanhasta. Miljardit lukijani menevät hämmästyksestä tolaltaan, kun Matti Vanhanen ilmestyy yhtäkkiä heidän tietokoneensa ruudulle.

P.S. Iltalehden ja Myllyn Parhaan Paras pipari -kilpailu on valitettavasti jo päättynyt, mutta ajattelin kertoa, että minulle voitte yhä lähettää kuvia piparistanne.






P.S.S. Pervo kerava on näemmä jo kuvannut piparinsa. Seuraavaksi odotan kilpailutöitä etenkin naisiltÄh

27.12.2007

Tappakaa hylje

Mikä vittu se on se hylje ja Elton John, voisko joku ampua sen?

Last 20 Searchengine Queries


Missä Mannerheim ratsastaa nyt?'
teuvo maanteiden kuningas sanat
"antti tuisku" homo
kirjauutuudet
pervo kerava
rock on saatanasta
naisseuraa
naisseuraa
armeijan sodanajan vahvuus
digitelevisio testi
anaali siemen neste
turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2007
tanja saarela huulet
pyykkilauta karjala
one night in paris video
tanja saarela
naisseuraa
kullervo manner
en tiedä saatana
churchill mannerheim


Pervo kerava?

17.12.2007

Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko

Valtioneuvoston selonteko VNS 6/2008
Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2008; valtioneuvoston selonteko eduskunnalle
1.3.2008
Finlands säkerhets- och försvarspolitik 2008; statsrådets redogörelse till riksdagen
1.3.2008

LUONNOS
Kattokaa, jätkät, onko tää teidän mielestä okei, okei? - Ike


Toimintaympäristö

Suomen lähialueiden vakaus on koko 2000-luvun ajan vahvistunut Euroopan unionin ja Naton laajentumisen myötä. Samaan aikaan kansainväliset haasteet ovat kuitenkin alkaneet näkyä yhä enemmän myös Suomen turvallisuusympäristössä.

Maailmanlaajuisten kriisien ja konfliktien merkitys Suomen turvallisuudelle on lisääntynyt. Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden riippuvuus laajasta kansainvälisestä tilanteesta on globalisaation myötä voimistunut.

Suomen turvallisuuden keskeisin haaste nyt ja tulevaisuudessa on Neuvost- anteeksi, Venäjä. Keskeisiä turvallisuuteen vaikuttavia uhkia ovat myös anarkistihipit, ituhipit, pasifistit, feministit, talonvaltaajat, puunhalaajat, kettutytöt ja kannabis.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen toimintalinja

Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen toimintalinja tähtää ensisijaisesti vapaan markkinatalouden ja Nokian sekä toissijaisesti kodin, uskonnon ja isänmaan turvaamiseen. Toimintalinja perustuu uskottavaan kansalliseen puolustukseen, matalaan verotukseen, toimivaan yksityisautoiluun ja ulkoministerin vastustamattomaan viehätysvoimaan ja hervottomaan lerssiin. Suomi edistää jatkossakin vasemmistolaisten aatteiden, epäisänmaallisen toiminnan ja kaikenlaisen muun homostelun ennaltaehkäisyä ja torjumista.

Suomi katsoo, että Naton toiminnan painopiste on siirtynyt jatkuvasti kauemmas Euroopasta ja kohti Lähi-itää ja Keski-Aasiaa, missä myös Suomella on turvattavana lukuisia tärkeitä intressejä. Meidän on tärkeä osoittaa kaikin mahdollisin keinoin, että olemme jenkkien parhaita kavereita. Yhdysvaltojen vuoksi olemme valmiita mihin tahansa, jopa aivan liian monen oluen jälkeen pikkutunneilla tapahtuvaan ujostelevaan anaaliyhdyntään. Mutta se tapahtui vain kerran, se oli kaunista, herkkää ja hieman kivuliasta - George, ymmärräthän ettei se voi jatkua ikuisesti.

Suomi kehittää edelleen yhteistyötään Pohjois-Atlantin puolustusliiton kanssa osallistumalla aktiivisesti Naton rauhankumppanuustoimintaan ja EU-Nato -yhteistyöhön. Seuraamme jatkuvasti Naton muutoksen suuntaa, toimintakyvyn kehitystä ja järjestön kansainvälistä merkitystä. Säilytämme edelleen option, jonka mukaan Suomi voi halutessaan olla harkitsematta Natoon liittymisen harkitsemista ja liittymistä siten, ettei asioista ainakaan puhuta niiden oikeilla nimillä ja ymmärrettävästi ennen kuin Natossa jo ollaan.

Puolustuksen kehittäminen

Suomen on jatkossakin panostettava uskottavan kansallisen puolustuksen ylläpitoon. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä täytyy olla perkeleesti väkeä valmiina lähetettäväksi rynkkyjen kanssa itärajalle. Suomen armeijan vahvuus on saatava samalle tasolle kuin Neuvost- anteeksi, Venäjällä. Tällä hetkellä Suomen armeijan sodan ajan vahvuus on noin 350 000 henkeä. Venäjän federaation asevoimien reservissä on noin 20 miljoonaa henkilöä. Nopea laskutoimitus paljastaa, että meidän täytyy lisätä armeijamme miesvahvuutta noin 19 650 000 henkilöllä.

Pyrimme vahvistamaan puolustustamme rakentamalla tuhansia mallin 101 tappajakyborgeja, jotka puhuvat saksalaisella aksentilla. Tunnetusti yksi tappajakyborgi vastaa seitsemääsataa ryssää. Suomen armeijan ihmissotilaita koulutetaan käsittelemään valomiekkoja ja käyttämään Voimaa. Lisäksi lähetämme Maan kiertoradalle satelliittiaseita, jotka ampuvat tuhosäteitä puna- anteeksi, Venäjän armeijan joukkoihin. Suunnitelmissa on myös parin tähtienvälisen Hyperion-luokan planeetantuhooja-aluksen ostaminen. Jokaiselle valkoihoiselle Suomen kansalaiselle jaetaan kotiin vaiheisplasmakivääri, jotta mahdollisen invaasion sattuessa kykenemme tehokkaaseen sissitoimintaan.

Suomi harkitsee vakavasti ydinaseen hankkimista, koska kaikilla isoilla pojillakin on. Ydinaseen voimme hankkia helposti esimerkiksi Pohjois-Korean kautta. Saatuamme ydinaseen voimme ylläpitää kauhun tasapainoa, joka ehkäisee ennalta kaikki aseelliset hyökkäykset maahamme. Lisäksi voimme pilkata pienimunaisia ruotsalaisia homoja, joilla ei ole ydinasetta eikä miehuutta.

Valitettavasti edellä mainitut hankinnat ahmaisevat peräti 4 532 prosenttia Suomen valtion budjetista, joten joudumme lopettamaan julkisen terveydenhuollon, koululaitoksen ja Tarja Halosen. Jotta saamme kansan muutosten taakse, joudumme kasvattamaan maanpuolustustahtoa, mistä kerrotaan tarkemmin seuraavassa luvussa.

Sisäisen turvallisuuden kehittäminen

Suomi on ollut vuosikymmeniä isänmaallinen ja rehellinen valtio sekä hieno paikka asua ja elää. Viime aikoina kehitys on ollut huolestuttavaa. Tietyt aggressiiviset ja vihaa lietsovat kansanosat ovat aktiivisesti levittäneet yhteiskuntamme perusarvoja kuten kulutusta, yksityisautoilua ja aseita vastustavaa, vastenmielistä ja pahaa sanomaa.

Keski-ikäisen ja keskiluokkaisen suomalaisen miehen turvallisuudentunnetta ovat uhanneet erityisesti lukuisat talon- ja kadunvaltaustempaukset. Kaduilla riehuvien hippien avainketjut saattavat naarmuttaa lainarahalla ostetun uuden citymaasturin maalipintaa. Hippien huudattama kovaääninen vaihtoehtomusiikki voi tunkeutua auton ohjaamoon tai kodin olohuoneeseen ja häiritä ikävästi Phil Collinsin kuuntelua. Tulevaisuudessa citymaastureihin asennetaan vakiovarusteena konetykki, jolla voidaan tulittaa uraaniammuksia tietä tukkivaan hippilaumaan.

Pyrimme myös ennaltaehkäisemään hippien toimintaa kieltämällä soijatuotteet, batiikkivärjätyt vaatteet ja kannabiksen. Kun hipit menettävät ravintonsa, suojavarusteensa ja motivaationsa, heidät on helppo raivata tieltä.

Erityisesti kannabiksen käyttö huolestuttaa meitä, sillä pöllyissään kotona makaavat hipit ovat suuri uhka maan turvallisuudelle. Tilanteen vakauttamiseksi kiristämme huumelainsäädäntöä kannabiksen osalta ja samanaikaisesti laskemme rajusti alkoholiveroa. Täten hipit oppivat, että suomalainen mies ei jumalauta päihdy muusta kuin viinasta.

On myös tärkeää ylläpitää kansan puolustustahtoa. Tähän pyrimme muun maussa kasvattamalla siviilipalveluksen pituuden nykyisestä ainakin 96 kuukauteen. Jatkossa siviilipalvelukseen hakeutuvat ohjataan toimimaan muun muassa kenkätelineinä, ankkureina ja törmäystestinukkeina. Mitä pidempään ne hinttarit pysyvät poissa kaduiltamme, sitä miellyttävämpi paikka Suomi on.

Televisiokanava YLE Extran toimintaa muutetaan siten, että jatkossa sen ainoa tehtävä on kasvattaa nuorten puolustustahtoa. Tulevaisuudessa kanavalla näytetään ainoastaan sotilasparaateja ja Tuntemattoman uusintoja. Kun tällä tavalla suomalaisille nuorille muistutetaan päivittäin mikä itsenäisyydessä on tärkeintä – eli ryssien ampuminen sekä kauniit, taivasta kohti uljaasti sojottavat tykit – voimme taata, ettei maanpuolustushenki jatkossakaan pääse notkahtamaan, kuten ei myöskään erektioni, joka on pullottanut housussani siitä lähtien kun aloin tätä tekstiä kirjoittaa.

Feministit ja lesbiaanit ovat uhanneet kansallista turvallisuutta vaatimalla yhdenvertaista kohtelua ja tasa-arvoista palkkausta. Nämä luonnonoikut uhkaavat miesten jo aikoinaan Raamatussa määriteltyä etulyöntiasemaa. Ämmät täytyy saada ruotuun ennen kuin on liian myöhäistä. Ratkaisuksi ehdotamme, että naisilta riistetään tasa-arvo. Tämän jälkeen tasa-arvo voidaan piilottaa esimerkiksi minun makuuhuoneeseeni patjan alle. Naiset jonottavat kotiini saadakseen tasa-arvonsa takaisin, ja minä makaan tiikerikuvioisessa nahkapyjamassani silkkilakanoissa, sivelen vaiheisplasmakivääriäni ja otan naiset yksitellen - paitsi rumat - eivätkä he sen jälkeen enää koskaan kaipaa tasa-arvoaan.

11.12.2007

Quaestiones disputatae de spiritualibus creaturis

Tänä aamuna kello 8.14 minä löysin Jumalan. Vihdoinkin, monet saattaisivat sanoa. Esimerkiksi eräät sukulaiseni, jotka ovat aina pitäneet minua suvun mustana lampaana ateististen taipumusteni vuoksi. ”Miksi sinun pitää olla noin järkevä?” kuulen joka kesä suvun suurissa juhannusjuhlissa. ”Onko muka niin vaikea uskoa yliluonnolliseen kaikkivoipaan jumalolentoon, jonka olemassaolosta ei ole mitään todisteita?” he valittavat minulle. ”Ettehän tekään usko Zeukseen tai suureen galaktiseen diktaattoriin Xenuun tai lentävään spagettihirviöön!” minä huudahdan. ”Se on aivan eri asia, lapsi hyvä, aivan eri asia”, he sanovat ja alkavat lempeästi heitellä minua kivillä.

Ala-asteella luokkani muut pojat kiusasivat minua yhtenään uskonnottomuuteni vuoksi. ”Häähää, friikki vaatii todisteita!” ”Apinapoika lukee tiedekirjoja!” ”Evoluutioteoria on vain teoria!” Minulle annettiin ”kasteita” poikien WC:ssä ja talvisin pienessä metsikössä jääkiekkokaukalon takana. Liikuntatunneilla kaikki oppilaat ajoivat minua takaa ympäri koulun pihaa ja viskoivat minua kivillä. ”Sinä et myöskään voi todistaa, että jumalaa ei ole olemassa!” he huusivat minulle ja jatkoivat jahtiaan.

Ensimmäinen tyttöystäväni jätti minut, koska en uskonut Jumalaan. Hän piti suhtautumistani lapsellisena ja paheellisena. ”Olen pahoillani, mutta en voi kuvitella viettäväni loppuelämääni sellaisen ihmisen kanssa, joka ei seuraa samoja moraaliohjeita, joita 2000–4000 vuotta sitten Lähi-idässä eläneet paimentolaiskansat noudattivat.” Minä lähdin pois, ja hän nakkeli parvekkeelta kiviä loittonevaan selkääni.

Seuraava seurustelukumppanini oli mies. Suhteemme oli kuitenkin hieman ongelmallinen, koska miesystäväni piti homoutta kuolemansyntinä. ”Tämä ei ole luonnollista, me ansaitsemme kuolla, Jumala vihaa meitä”, hän hoki jatkuvasti samalla kun rakastelimme. Hän halusi vähän väliä kivittää minut ja itsensä kuoliaaksi. ”Raamatussa käsketään niin!” hän karjui suu vaahdossa ja heristi valtavaa lohkaretta kädessään. Ennen pitkää tämä kävi melko rasittavaksi, joten jouduin jättämään hänet.

Kuten olette huomanneet, uskonnottomuuteni on aiheuttanut minulle jatkuvia vastoinkäymisiä. Viimeisen parin vuoden ajan olen yhä enemmän ja enemmän tuntenut oloni tyhjäksi ilman Jumalaa. On niin vaivalloista perustaa oma moraalinsa ihmiselämän kunnioituksen ja yhdenvertaisuuden periaatteille ja käsitellä jokaista moraalista ongelmaa ainutlaatuisena tilanteena. Minähän voisin katsoa yleispätevät moraaliohjeet suoraan pyhästä kirjasta - eikä minun tarvitsisi lainkaan vaivata päätäni! Voisin hyvällä omallatunnolla tappaa homoja, sortaa naisia ja pitää orjia.

Kuinka ikävä onkaan ajatus elämästä ilman korkeampaa voimaa, joka valvoo jokaista tekoani jokaisena elämäni hetkenä kuin kosminen Big Brother! Ja kuin kosminen Vappu Pimiä, mutta vähemmän takellellen, hän lopulta panee minut tilille pahoista teoistani.

Kuinka lohdullista olisikaan uskoa kuolemanjälkeiseen ikuiseen elämään taivaassa, jossa ei tarvitse kärsiä sellaisista maallisen taivalluksen kauheuksista kuin alkoholista, rock-musiikista tai onaniasta! Ja kuinka naurettavaa onkaan luottaa tieteeseen, loogiseen päättelyyn, todisteisiin ja suoriin havaintoihin maailmasta, kun sen sijaan voisi sokeasti uskoa ihmeisiin, satuihin ja mielikuvitusolentoihin!

Minä olin vaipunut epätoivoon, mutta tänä aamuna kaikki muuttui.

Heräsin seitsemän maissa ja menin suihkuun. Aamiaiseksi söin paahtoleipää ja jogurttia. Puin päälleni ja olin juuri lähdössä töihin, kun huomasin jotain erikoista kenkätelineen takana. Kurkistin telineen taakse, ja siellä se oli - Jumala! Kuvitelkaa, vihdoinkin minä löysin sen! Saatoin jo kuvitella sukulaisteni ilmeen, kun he kuulisivat tästä.

Poimin Jumalan seinän ja kenkätelineen välistä ja katselin sitä hämmästyneenä. Se ei ollut aivan sellainen kuin olin kuvitellut. Se oli vähemmän mahtipontinen, ylevä ja pelottava – ennemmin kuvailisin sitä sanoilla pieni, ruskea ja tahmea. Menin niin pahasti pois tolaltani, että jätin menemättä töihin. Asetin Jumalan kunniapaikalle kirjahyllyyni. Etten olisi pahoittanut Hänen mieltään, kiikutin saman tien kaiken arveluttavan, ateistien tekemän tai uskonnonvastaisen materiaalin roskiin. Sinne menivät kaikki black metal -albumini ja Björkin levyt, kaikki Kurt Vonnegutin, Isaac Asimovin ja Terry Pratchettin teokset, kaikki tiedekirjani ja kaikki Woody Allenin elokuvat. Kävin ostamassa läheisestä antikvariaatista Raamatun ja pari evoluutiokriittistä kirjaa ja asetin ne hyllyyn lähelle Jumalaa. Sitten siirsin nojatuolin hyllyn eteen ja istuin odottamaan. Jumala ei ole vielä puhunut minulle, mutta uskon, että jos osoitan Hänelle ehdotonta kuuliaisuutta paastoamalla ja valvomalla, Hän ennen pitkää puhuu minulle.

Minä odotan.

4.12.2007

Sokkotreffit

Minua hirvittää, että onnistun pilaamaan nämäkin treffit. Kaikki treffini tuntuvat jostain syystä päättyvän siihen, että jompikumpi itkee. Kerran eräs nainen tosin nauroi - sängyssä, sen jälkeen kun olin riisunut vaatteeni. ”Naurathan sinä minun kanssani, etkä minulle”, minä kysyin toiveikkaasti. Kuulin hänen naurunsa vielä rappukäytävästä asti.

Tämä on kaiken lisäksi ensimmäinen kerta kun olen sokkotreffeillä. Tiina vaikuttaa todella mukavalta tytöltä. Hän on toistaiseksi nauranut melkein kaikille vitseilleni - luonteenpiirre, jota arvostan suuresti vastakkaisessa sukupuolessa. Tiina myös käyttäytyy hämmästyttävän luontevasti - ottaen huomioon hänen vammansa. Jollen tietäisi paremmin, voisin kuvitella, että hän ei ole sokea.

Tarjoilija tuo meille ruokalistat. Minusta tuntuu kuin hän vilkuilisi minua paheksuvasti. Ehkä hän ei pidä asustani. En ole varma sopivatko vaatteeni näin trendikkääseen paikkaan. Kaikki muut näyttävät niin muotitietoisilta.

Minä puin kotona päälleni ensin tumman puvun, mutta aloin saman tien pelätä, että se näyttäisi liian juhlalliselta. Toisaalta suosikkipaitani, jonka rintamuksessa lukee isolla ”Antakkee römpsää”, vaikutti liiankin rennolta. Yhdistääkseni molempien maailmojen parhaat puolet puin ylleni puvun, mutta panin kaulaani hauskan ja jouluisen kravatin, jossa on kuusten ja tonttujen kuvia punaisella pohjalla. Valitettavasti tajusin vasta bussissa, että tämä on niitä hupikravatteja, jotka alkavat soittaa jotain sävelmää, jos niitä painaa tietystä kohdasta. Tämä kravatti soittaa Petteri Punakuonon. Täytyy muistaa olla varovainen, etten vahingossa paina sitä.

Tiina hymyilee minulle ruokalistansa yli. Hän on niin kaunis! Täydelliset, valkoiset hampaat. Suloiset korvannipukat. Ja nuo säihkysilmät! Olen aina kuvitellut, että sokeiden silmät ovat valkoisia, kelmeitä ja kuvottavia palloja. Itse asiassa olen myös kuvitellut, että kaikki sokeat ovat rampoja ja hieman kahjoja vanhuksia, jotka lausuvat syvällä äänellä synkkiä ennustuksia tulevasta. Kaikkea sitä oppii!

Tiinan silmät eivät ole lainkaan kuvottavat. Nyt hän katselee ruokalistaa - aivan kuin muka näkisi siihen painetun tekstin. Hän varmaankin yrittää käyttäytyä mahdollisimman normaalisti, etten tuntisi oloani tukalaksi hänen vammansa tähden.

Tiinan sokeudessa on hyvätkin puolensa. Minä kun en ole varsinaisesti kylän komein kolli. Tuskinpa hän lähtisi kanssani ulos, jos näkisi miltä minä näytän. Jos tässä päästään käsikopeloasteelle, minulla on hyvät mahdollisuudet. Ehkä hän ei edes naura, kun riisun vaatteeni.

***

Puheenaiheiden keksiminen on aina vaikeaa treffeillä. Sen jälkeen kun on vaihdettu pari sanaa säästä ja ruoan laadusta, on vaikea löytää mitään sanottavaa. Onneksi olen tällä kertaa valmistautunut ja lukenut heti aamusta kaikki lehdet, mitä vain sain käsiini. Valitettavasti minulle tulee kotiin vain Seiska ja jonkun halpamarketin kanta-asiakaslehti.

”Maksalaatikko on nyt tarjouksessa. Ja kokista saa kaksi puolentoista litran pulloa kahdella eurolla”, kerron Tiinalle. Hän katsoo minua hieman hämmentyneenä. ”Kuulitkos muuten Jessica Sierrasta?” kysyn.
”Öh… En. Kuka hän on?”
”Entinen American Idols -finalisti. Voitko kuvitella: Hänet oli pidätetty sen jälkeen, kun hän oli haukkunut poliiseja neekereiksi ja tarjonnut heille suuseksiä!”

Tiina ei vastaa mitään, ja istumme hetken vaiti. Tiina katselee ulos ikkunasta. Tai eihän hän näe mitään. Täytyy pitää se mielessä, ettei tule möläytettyä mitään typerää. Tarjoilija tulee ottamaan tilauksemme. Otamme molemmat lohta, ja minä tilaan vielä pullon valkoviiniä. Täytyyhän minun näyttää, että tällä miehellä on varaa hemmotella naistaan.

Rikkoakseni pitkäksi venähtäneen hiljaisuuden kysyn Tiinan suosikkielokuvia.

”No tuota… Titanic oli aika hyvä. Ja Kaunis mieli”, hän vastaa.

Äkkiä ymmärrän, ettei Tiina voi katsoa elokuvia. Juuri kun mietin, ettei pidä sanoa mitään typerää! Mikä idiootti minä olenkaan. Nyt Tiina joutui keksimään äkkiä jotain sanottavaa, ettei tuntisi itseään ulkopuoliseksi. Voi parkaa. Eihän kukaan näkevä voi oikeasti pitää Titanicista!

Vajaassa vartissa olen saanut Tiinan häpeämään vammaansa, vaikkei sokeudessa ole mitään hävettävää. Paitsi tietysti jos on sokea ja virtsaa pitkin lattioita, kun ei näe tähdätä pönttöön. Tai vahingossa harrastaa seksiä väärän henkilön kanssa. Tai eläimen.

”Mistä elokuvista sinä pidät eniten”, Tiina sanoo ja keskeyttää pohdintani. Huokaisen helpotuksesta. Onneksi hän ei tainnut hermostua tuosta elokuvakysymyksestä. Täytyy jatkaa keskustelua luontevasti, etten nyt ainakaan pahenna tilannetta entisestään.

”Mitä näitä nyt on… Anal Destruction 3 ja Eat My Spunk ovat ainakin hyviä.”

***

Tarjoilija tuo ruoat ja viinin pöytään. Kaadan meille lasilliset ja alamme syödä. Tiina kyselee minulta työstäni ja harrastuksistani. Kerron hänelle, etten ole töissä tällä hetkellä, mutta olen hakenut töitä monesta paikasta, muun muassa vaatekaupasta ja lastentarhasta.

”Pidätkö sinä lapsista?” Tiina kysyy ja ottaa kulauksen viiniä.

”Vähän riippuu. Olin kerran lastenvahtina tuttavaperheelleni. Kaksi poikaa, neljä- ja kuusivuotiaat, villejä kuin mitkä. Meni monta tuntia ennen kuin sain heidät sänkyyn. Siitä kyllä opin, etten ihan heti sekaannu pikkupoikiin!”

Tiina saa yskänkohtauksen. Veti kai jonkun ruodon henkeen.

***

En saa katsettani irti Tiinasta. Hän näyttää todella hyvältä. Minä olen aina todella hermostunut kauniiden naisten seurassa. Tai itse asiassa millaisten naisten tahansa. Tai seurassa yleensä.

Jo ala-asteella minua hirvitti olla missään tekemisissä tyttöjen kanssa. Hikoilin ja vapisin aina suunnattomasti. Tiinan seurassa tunnen oloni hieman vapautuneemmaksi. Tosin tuntuu kuin keuhkoissani olisi jokin tukos, ja joudun hengittämään aika raskaasti. Lisäksi vasen käteni tärisee holtittomasti, mutta jos puristan sen tiukasti jalkojeni väliin, se nykii vain hieman.

Syötyämme tilaamme jälkiruokaa: jäätelöä ja kaksi kuppia kahvia. Tiina huomauttaa, että minulla on ruoto takertuneena vasempaan poskeen. Sitten hän näyttää minulle tikkaa, jonka löysi pöydän alta. Hän virnistää minulle, ja hämmästyneenä katson, kuinka hän heittää tikan ravintolan takaseinällä olevaan tauluun, suoraan napakymppiin.

”Kuule Tiina, olen koko illan miettinyt tätä, ja täytyy sanoa - Toivottavasti et nyt loukkaannu, mutta sinä tulet tosi hyvin toimeen vammasi kanssa.”
”Anteeksi mitä?”
”Niin. En millään uskoisi, että sinä olet, no, näöllisesti rajoittunut.”
”Mitä? Ei minun näössäni ole mitään vikaa.”

Mitä!? Eikö Tiina olekaan sokea? Kaverini, joka järjesti nämä tärskyt, puhui koko ajan nimenomaan sokkotreffeistä! Ainakin se selittäisi paljon… Esimerkiksi sen, että hän ei ole vapisevalla äänellä kertonut yhtäkään profetiaa koko aterian aikana. Voi ei, nyt hän katsoo minua kummissaan. Täytyy keksiä joku ovela korjausliike, ettei hän pidä minua outona ja tyhmänä.

”Siis tuota, en nyt tietenkään tarkoittanut näkökykyäsi, vaan ulkonäköäsi.”
”Anteeksi mitä?”
”Siis… Tuo sinun paitasi. Sehän on aika ruma.”
”Mutta… Tämä on suosikkipaitani”, hän sanoo hiljaisella äänellä. ”Taidan mennä käymään naistenhuoneessa.”

***

Tilaamme vielä toisenkin pullon valkoviiniä. Juomme ja jutustelemme niitä näitä. Tämähän sujuu yllättävän hyvin! En ole koskaan aiemmin jutellut näin pitkään maksuttoman naisen kanssa. Tiina kertoo lapsuudestaan lappilaisessa pikkukylässä. Pystyn helposti samaistumaan hänen kertomukseensa, sillä olen kerran vieraillut kehitysmaassa.

Kesken Tiinan kertomuksen minulle tulee kumma olo. Voi ei, vessahätä! Miksi tämän piti sattua juuri nyt, kun Tiina avautuu minulle elämästään! Jos nyt keskeytän ja poistun, hän pitää minua tunteettomana moukkana. Toisaalta, jos en tee mitään, virtsaan housuuni, mikä voi olla kohtalokasta loppuiltaa ajatellen. Minun on pakko keksiä jotain… Viinipullo!

Otan tyhjän pullon ja sujautan sen huomaamattomasti pöydän alle. Nyt täytyy vain hoitaa tämä hallitusti ja tarkasti… On sitä ennenkin pulloon kustu, jos nyt ei ihan viiden tähden ravintolassa! Aah, nyt helpottaa. Puhu vain Tiina. Minä kuuntelen, minä kuuntelen

”…ja niinpä en ole koskaan tullut kovin hyvin toimeen veljeni kanssa. Hei, vieläkö meillä on valkoviiniä jäljellä! Minä luulin, että joimme sen kaiken!”
”Valkoviiniä, ei meillä ole -”
”Mutta tuossahan sinulla on kädessäsi puoli pulloa valkoviiniä!”
”Ai tämä! Hah, ei tämä ole valkoviiniä.”
”No mitä se sitten on?”
”Tämä on… tuota… tuota… Sitruunamehua?”
”Älä viitsi olla höpsö. Kaada minulle lasillinen.”
”En.”
”Kaataisit nyt.”
”En! Tämä on… Tämä on minun. Minun viinini! Nyt minä juon sen. Juon sen kaiken! Katso vaikka.”
”Mitä sinä nyt… Oletko sinä ihan kunnossa? Tulit yhtäkkiä ihan kalpeaksi. Minne sinä menet?”

***

Illan päätteeksi saatan Tiinan hänen kotiovelleen. Maistan vieläkin suussani ravintolan WC:n käsisaippuan kitkerän maun. Tiina asuu lähellä, vain viidentoista minuutin matkan päässä ravintolasta. Kävelemme vaiti talvisen Helsingin halki. Lumi narskuu jalkojemme alla. Pohdin, pitäisikö minun ottaa Tiinaa kädestä. Lopulta, kun olemme jo hänen talonsa alaovella, rohkaisen mieleni ja tartun häntä kädestä. Hän hymyilee minulle kauniisti.

”Tässä sitä sitten ollaan”, minä sanon.

”Kiitos. Sinä olet hyvä tyyppi. Ehkä hieman outo. Mutta minusta tuntuu, että sinä kuitenkin yrität kovasti ja olet todella huomaavainen. Minulla oli… oikein hauskaa”, Tiina sanoo. Äkkiä hän kääntää kasvonsa pois.

”Mitä nyt on?” minä kysyn huolestuneena.

”Minä vain… En ole käynyt treffeillä pitkään aikaan. Minun rakas miesystäväni Aaron kuoli kaksi vuotta sitten jouluna, enkä sen jälkeen ole kyennyt edes ajattelemaan seurustelua. Hän kuoli… aivan silmieni edessä”, Tiina kertoo tukahtuneella äänellä. Kyynelet valuvat pitkin hänen poskiaan.

”Olen pahoillani, että puhun tällaisia. Minusta vain tuntuu, että minun täytyy kertoa jollekulle...”

”Jatka vain”, sanon. ”Kaikki on hyvin.”

”Muistan sen vieläkin kuin eilisen. Olimme käyneet Stockalla jouluostoksilla ja ylitimme juuri Aleksanterinkatua, kun yhtäkkiä oikealta meitä kohti rynnisti porovaljakko! Eläimet olivat kai pelästyneet jotain ja vauhkoontuneet täysin. Aaron ehti tönäistä minut pois tieltä, mutta… Ne törmäsivät suoraan Aaroniin ja murjoivat hänet sorkillaan. Reki kaatui tielle poikittain. Otin Aaronin syliini. Hänen kasvonsa olivat veren peitossa. Viimeisillä voimillaan hän vielä kohotti kättään ja siveli poskeani. ’Rakastan sinua, Tiina’, hän kuiskasi. Kaatuneessa reessä oli joku musiikkisoitin, joka ei ollut vaimennut edes törmäyksessä. Minä pidin kuolevaa miestäni sylissäni, ja taustalla soi Petteri Punakuono. Se oli niin hirveää... Kaikkien mielestä se on harmiton ja hauska joulusävelmä, mutta minä murrun täysin joka kerta kun kuulen sen”, Tiina kertoo ja alkaa nyyhkyttää.

”Älä itke”, sanon. ”Tule tänne.” Kiedon käteni Tiinan ympärille. Tiina painautuu lujasti minua vasten.

”Voinko suudella sinua?”, kysyn, ja sitten kravattini alkaa soida.


Muistat Tuhkimon, Lumikin, Ruususen varmaan
ja Punahilkan ja sudenkin harmaan,
mutta poro tää sulta usein unhohon jää...

Petteri Punakuono oli poro nimeltään,
ollut ei loiste huono Petterimme nenänpään.

Haukkuivat toiset illoin majakaksi pilkaten,
tuosta vain saikin silloin joulupukki aattehen.

Aattoilta pitkä on, taival valoton.
Petteri vois nenässään valon tuoda pimeään.

Petteri siitä asti pulkkaa pukin kiskoen
johtaa sen riemuisasti luokse lasten kilttien.