30.8.2007

Kirjekaverini Horst

Parahin Horst


otitte minuun taannoin yhteyttä tiedustellaksenne, olisiko minulla kiinnostusta tehdä teille töitä tiedonhankkijana. Pyysitte minua ottamaan yhteyttä. Jos haluatte, voin toimittaa teille tietoja muun muassa hyvän ystäväni Urho Kekkosen toimista. Lisäksi voin kertoa, mitä epäilyttävä naapurini puuhailee. Epäilen, että hän on jonkinlainen lainsuojaton.


Kunnioittaen
(allekirjoitus)



Kiitoksia yhteydenotostanne. Teidät on lisätty listoillemme. Vastaisuudessa tunnuskoodinne on XV/11/69. Odotamme erityisesti raportteja Urho Kekkoseen liittyen.


Terveisin
"Horst"
Ministerium für Staatssicherheit


Parahin Horst


Minua hieman jännittää, sillä tämä on ensimmäinen raporttini. Minua alkaa usein tavattomasti hermostuttaa, kun aloitan uudessa työssä. Nytkään en ole pariin päivään nukkunut kunnolla, ja suoleni toimii kovin vaivalloisesti. Toivottavasti raporttini on teille mieleen, enkä tuota pettymystä jo näin aikaisessa vaiheessa kirjeenvaihtoamme. Minä pelkään usein tuottavani pettymyksiä ihmisille. Käyn nyt WC:ssä ja jatkan sitten kirjoittamista.


Ensinnäkin tahtoisin tuoda ilmi, että epäilen naapurini Pertin olevan jonkinlainen alamaailman kätyri, jopa CIA:n vakooja. Hänellä on omituisia käyttäytymisrutiineja, jotka ovat jo pitkään askarruttaneet minua. Hänen asunnossaan ravaa eriskummallista sakkia, ja sieltä on kuulunut outoa meteliä monena yönä.


Lisäksi pelkään, että Pertti on saanut selville, että työskentelen teille. Eilen hän katsoi minua pitkään ja pahansuovasti, kun kohtasimme rappukäytävässä.


Kävimme Urhon kanssa lounaalla keskiviikkona.


Terveisin
XV/11/69



Hyvä XV/11/69


Kiitoksia raportistanne, mein Freund. Voisitteko hieman täsmentää, mitä tarkoitatte naapurinne "omituisilla käyttäytymisrutiineilla", ja millaista "eriskummallista sakkia" hänen luonaan vierailee? Toivoisimme myös, että kertoisitte hieman seikkaperäisemmin keskusteluistanne Urho Kekkosen kanssa.


Terveisin
"Horst"
Ministerium für Staatssicherheit


Hei Horst


Mieltäni on jo pitkään askarruttanut se, käyttävätkö kaikki saksalaiset aina nahkahousuja? Meinaan vaan, eivätkö ne ole aika hiostavia? Ja kun äkillinen vessahätä yllättää, eikö niitä ole aika vaikea riisua nopeasti?


Millainen sää siellä on? Täällä on ollut melko sateista ja pimeää. Tunnen oloni välillä hieman masentuneeksi.


Naapurini Pertti hiippailee omituisesti rappukäytävässä, usein myöhään yöllä perjantaisin tai lauantaisin. Hänen luonaan vierailee lähes joka viikonloppu naisia, ja epäilen vahvasti, että kyse ei ole sukulaisista tai ystävistä. Itse asiassa pelkään pahoin, että naapurini Pertti tekee jotain häijyä näille naisille, sillä monena yönä olen kuullut vaimeita voihkauksia ja jopa jonkinlaisia tuskanhuutoja seinän takaa! Uskon, että nämä äänet saattavat olla seurausta raakalaismaisesta kidutuksesta!


Terveisin
XV/11/69



Hyvä XV/11/69


Ei, kaikki saksalaiset eivät käytä nahkahousuja, vaikka itse olenkin kyseisen vaatekappaleen suuri Äh. Mennäänpä asiaan. Naapurinne Pertin toiminta ei kuulosta meistä kovin huolestuttavalta, ja suosittelemme, ettette kiinnitä siihen enempää huomiota. Voisitteko jatkossa keskittyä kertomaan keskusteluistanne Urho Kekkosen kanssa?


Terveisin
"Horst"
Ministerium für Staatssicherheit


Terppa Horst


Tänään on ollut kaunis ja iloinen päivä. Kun aurinko nousi aamulla, tunsin itseni todella reippaaksi ja energiseksi. Töissä pyyhkii hyvin, ja ystäväni Urho on ollut myös erittäin hyvällä tuulella.


Ainoa asia, joka varjostaa onneani, on naapurini Pertsa. Eilen hän osti kotiinsa väritelevision. Hän vielä näkyvästi ja prameilevasti kantoi uuden televisionsa sisälle juuri sillä hetkellä, kun minä satuin tulemaan kotiin töistä. "Katsopas minun uutta väritelevisiotani!" hän huikkasi ylimielisesti, tietäen vallan hyvin, että minun televisioni on mustavalkoinen. En voi kestää tuollaisia idiootteja! Voisitteko te salamurhata hänet, ja kenties toimittaa hänen televisionsa minulle? Olen aivan varma, että hän on likainen KGB:n kätyri!


Kysyit, mistä me olemme keskustelleet Urhon kanssa. No, yleensä juttelemme niitä näitä säästä ja urheilusta. Tänään hän haukkui ravintola Savoyssa taannoin syömänsä päivällisen. Perunat olivat kuulemma kovia.


Tänään löysin ulosteeni seasta hieman verta, mutta en usko, että se on mitään vakavampaa. Mitä mieltä sinä olet, Horst?


Terveisin
XV/11/69



Donnerwetter! Meidän kärsivällisyytemme alkaa olla lopussa, XV/11/69! Meitä ei kiinnosta teidän naapurinne edesottamukset saati teidän ulosteenne! Sitä paitsi, me teemme yhteistyötä KGB:n kanssa, dummkopf! Keskittykää vastaisuudessa ainoastaan ystäväänne Urho Kekkoseen.


"Horst"
Ministerium für Staatssicherheit


Hei


Et kai ole vihainen minulle, Horst? Minusta on ollut niin mukavaa käydä kirjeenvaihtoa sinun kanssasi. Olisi kamalan ikävää, jos se äkkiä lakkaisi. Minulla ei kuitenkaan ole kovin montaa ystävää. Ei ole koskaan ollutkaan. Jo lapsena koulussa olin se ujo ja hiljainen poika, jonka kanssa kukaan ei halunnut leikkiä. Tytöt nimittelivät minua ja nauroivat minulle. Itse asiassa he tekevät sitä edelleen. Minulla on vain kaksi ystävää, sinä ja Urho. Kaiken lisäksi se pahuksen Pertsa No, jos haluat, en kerro enää Pertsasta mitään.


Tänään kävimme Urhon kanssa korkeasaaressa. Urho oli juonut eilisiltana hieman liikaa alkoholia, ja hän oli melko pahoinvoiva. Juttelimme niitä näitä. Urho kertoi harkitsevansa parturilla käymistä, sillä hänen pitkä, hulmuava tukkansa oli kuulemma meinannut johtaa tappeluun edellisiltana. Se olisi harmi, sillä näillä kulmilla Urho tunnetaan parhaiten hänen pitkästä, hulmuavasta tukastaan! Vaikka hän on lyhyt ja hintelä mies, hänen komea tukkansa on tehnyt hänestä varsin suositun naisten parissa. Ai niin, muistinko mainita, että Urho sai töitä VR:n konduktöörinä?


Kirjettäsi odotellen
XV/11/69



Mein Gott und Arschloch!


XV/11/69, oletteko te tosissanne! Pitkä ja hulmuava tukka! Teidän ystävänne Urho Kekkonen ei siis ole verdammt tasavallan presidentti Urho Kekkonen!!! Te olette huijanneet Stasia ja tulette maksamaan siitä kalliisti!


Rakas Horst


Minusta on kauhean valitettavaa, että suhtaudut asioihin noin ikävästi. Minusta tuntuu, että meille molemmille on nyt parempi, jos lopetamme tämän kirjeenvaihdon ja jatkamme omaa elämäämme. Kaikesta huolimatta tulen aina muistamaan sinut läheisenä ystävänä ja hienona ihmisenä. Voisitko kuitenkin selventää minulle yhden asian? En nimittäin aivan ymmärrä, mitä tarkoitat sanoessasi, että tulen "maksamaan kall


 

Ei kommentteja: