15.8.2007

Keisarin uudet digilaitteet

Suruvaippa kertoi blogissaan, että Welho uudistaa kaapeliverkkoa hänen kotiseudullaan. Voi olla, että hän ei enää koskaan voi katsoa televisiota, sillä Welho on hyvä taikomaan kadoksiin ihmisten televisiokanavia.


Minä olen jo pitkään halunnut nähdä Welhon paaluun sidottuna roihuavan rovion keskellä. Welho näet lupasi tuoda asuinseutuni analogisille alkuasukkaille digitelevision ihmeet jo pari kuukautta sitten. Rappukäytävään ilmestynyt tiedote lupaili kaapeliverkon parantavan ratkaisevasti alkuasukkaiden elämänlaatua, ja niinpä hyväuskoiset villit ryntäsivät sovitinostoksille. Pian kävi ilmi, että nimestään huolimatta Welho ei juuri muistuta Gandalfia (tai edes Harry Potteria), vaan enemmänkin lasten syntymäpäiväjuhlilla esiintyvää juoppoa, joka pudottaa pudottaa jäniksensä täytekakkuun ja oksentaa päivänsankarin naamalle. Yksikään kanava ei näkynyt luvattuna päivänä, eikä näy edelleenkään. Pettymykseni on ollut valtava, kun en ole päässyt katsomaan suosikkikanavaani, TV7:ää. 


Toistuvat soitot Welhon asiakaspalveluun ovat paljastaneet, että yrityksen työntekijät ovat ystävällisiä ja täysin tietämättömiä. Nyt Welho neuvoo ottamaan yhteyttä isännöitsijään, ja isännöitsijä kehottaa kääntymään Welhon puoleen. Vika ei varmasti ole sovittimessa, joten enää pitäisi tietää, kuka on se mysteerinen kolmas osapuoli joka oikeasti tietää, miksei kaapeliverkko toimi.


Uusin käänne tässä oman elämäni draamassa on se, että kanavat eivät näy edes aiemmin mitenkuten toimineella antennisovittimella.


Tämä kiehtova tapahtumasarja on saanut minut miettimään paitsi oman elämäni myös koko digitalisoitumisen mielekkyyttä. En tiedä olinko silloin vain nauttinut liikaa LSD:tä, mutta kuvittelen muistavani, kuinka digitelevisiota mainostettiin aikoinaan koko maailman mullistavana messiaanisena uudistuksena, joka tekisi jokaisesta suomalaisesta onnellisen, ehjän ihmisen. Puhuttiin interaktiivisuudesta, uskomattomasta kuvan- ja äänenlaadusta, tasokkaasta ohjelmatarjonnasta, köyhyyden poistamisesta, maailmanrauhasta ja söpöistä, pörröisistä eläimistä.


Kuten kokoomuksen vaalivoitto osoitti, todellisuus on usein mainospuheita karumpaa. Mitä digitelevisio on muuttanut? No, silloin harvoin, kun televisiostani on ylipäänsä näkynyt jotain, olen huomannut, että voin halutessani vaihtaa tekstityksen kieltä suomesta ruotsiin tai ottaa tekstityksen jopa kokonaan pois! Käsittämättömän upeaa! Kuvan- tai äänenlaatu on ehkä parantunut, mutta ei aikaisemmassakaan ollut minusta mitään vikaa. Eli jos olisin kovan luokan hifistelijä, saattaisin olla riemuissani! Brilliant! Nykyisin voin peruskanavien lisäksi katsoa monelta uudelta kanavalta kiehtovia chat- ja peliohjelmia. Oi tätä visuaalisen kulttuurin jatkuvaa kliimaksia! (No okei, Yle Teema on aika kiva.)


Parin vuoden päästä siirrytäänkin sitten HDTV:hen, ja kansa saa ostaa uudet laitteet. On tässä kehityksessä hyvätkin puolensa: televisiovalmistajat rikastuvat.


Viime yönä näin unessa televisiojärjestelmien loistavan tulevaisuuden ja jaan profetiani nyt teidän kanssanne, rakkaat katsojat.


2012 SHITV (SuperHyper Interactive Television) Mahdollistaa interaktiivisuuden, mikä tarkoittaa sitä, että Taitopeleihin ja chatteihin voi osallistua matkapuhelimen sijaan television kaukosäätimen välityksellä!


2012 ASSTV (Animated Standard Screensaver Television) Kun kukaan ei katso televisiota, ruudulla pyörii mobiiliviihdeyhtiö Jamba!:n tuottama animoitu näytönsäästäjä. Suosio laskee sen jälkeen kun paljastuu, että useat katsojat ovat tehneet itsemurhan katseltuaan vahingossa useamman tunnin näytönsäästäjään kuuluvaa sammakkohahmoa.


2013 DCTV (Digital Camera Television) Nokian kehittämällä kameratelevisiolla voi ottaa riemastuttavia kuvia koko perheestä katsomassa pornoa ja jakaa niitä muiden sohvaperunoiden kanssa. Varjopuolena laajakuvakameratelevision huono liikuteltavuus.


20017 QTV (Quality Television) Vallankumouksellinen televisiojärjestelmä, joka sallii vain laadukkaiden, omaperäisten ja ajatuksia herättävien tv-ohjelmien lähettämisen. Sortuu heti siirtymän tapahduttua omaan mahdottomuuteensa ja aiheuttaa pahoja vaurioita aika-avaruusjatkumolle.


2017 GOATV (Good Ol' Analog Television) "Hanki nyt mullistava uutuus: analoginen televisio!"

Ei kommentteja: