Mens sana in corpore sano

Olin juuri suihkussa harjaamassa hyvin treenattua, fabulöösiä vartaloani, kun kuulin jostain ruumismeemistä, joka nähtävästi kiertää blogosfäärissä kuin kuppa Töölössä.

"Ruumismeemi!" ääni kantautui korviini kylpyhuoneen ikkunan läpi.

Avasin ikkunan ja alhaalla näin PA:n alhaalla heiluttelemassa syötävän ihania korviaan. Yritin heiluttaa takaisin, mutten ole koskaan osannut heiluttaa korviani. Harmissani palasin suihkun alle harjaamaan hyvin treenattua vartaloani. Meemi? Mikä helvetti se on? Saako sillä rahaa ja naisia?

En ole tietääkseni osallistunut yhteenkään meemiin blogini lyhyessä mutta sitäkin häpeällisemmässä historiassa. Kuitenkin Pää auen aiheeseen liittyvä kirjoitus kuitenkin sai minut lähes hymyilemään ääneen, joten päätin luopua periaatteistani.

Mikäpä olisi hauskempaa kuin paljastaa ruumiinsa salat bloginsa lukijoille?

Paitsi se, että paljastaa ruumiinsa salat pahaa-aavistamattomille fuksitytöille Kaisaniemen puistossa yöaikaan.

***

Olen aina ollut suhteellisen pienikokoinen. Lapsena vanhemmillani oli tapana hukata minut lukuisia kertoja päivässä. Jossain vaiheessa he laittoivat kaulaani tiu'un, jonka kilinän piti ilmoittaa heille missä milloinkin viipotan. Ratkaisu toimi, muttei aivan odotetulla tavalla - tiuku oli niin raskas, etten jaksanut vetää sitä perässäni. Niinpä varhainen lapsuuteni kului olohuoneen nurkassa, missä jurotin tiukuni aloilleen kahlitsemana ja kiroilin kovaan ääneen kovaa kohtaloani.

Pienuuteni aiheutti tietysti ongelmia ala-asteella. Minua oli helppo kiusata. Luokkani pojilla oli tapana kopitella minulla välitunneilla. Tytöt telkesivät minut pari kertaa tulitikkuaskiin. Kostoksi livahdin huomaamatta heidän hameidensa alle.

Yläasteella koin rajuja kasvupyrähdyksiä. Valitettavasti nämä pyrähdykset eivät kohdistuneet tasaisesti koko vartalooni. Ensin vasen käteni kasvoi holtittomasti parin kuukauden ajan. Seuraavaksi paisui oikea korvani. Tätä jatkui parin kiusallisen vuoden ajan, minä aikana minulle annettiin lukuisia, toinen toistaan nolompia lempinimiä.

Ongelmani eivät kuitenkaan loppuneet omituiseen kasvuuni. Yläasteella jouduin myös hankkimaan lasit. Vanhempani ja opettajani olivat alkaneet epäillä näkökykyäni, sillä olin lähes kaikilla tunneilla täysin pihalla käsiteltävästä aiheesta ja useamman kerran olin vahingossa erehtynyt tyttöjen vessaan.

Juuri kun olin saavuttanut jotakuinkin inhimilliset mittasuhteet, silmälasit pilasivat kaiken. Luokkatoverini nauroivat minulle jatkuvasti. Jopa opettajat nauroivat minulle.

Kompensoin silmälasien, finnien ja lyhytkasvuisuuden aiheuttamaa epäsuosiota pukeutumalla mahdollisimman tyylittömästi. Toisaalta, elettiin 90-lukua, joten kaikki pukeutuivat mahdollisimman tyylittömästi, kuuntelivat huonoa musiikkia ja potivat krapulaa kylmästä sodasta.

Säilytin pitkään ja hartaasti peruskoulussa otettuja luokkakuvia, jotta saatoin vuosia myöhemmin ottaa ne jälleen esiin, katsella niitä kyynel silmäkulmassa, repiä ne silpuksi, polttaa riekaleet ja tanssia tuhkakasan päällä mielipuolisesti nauraen.

Pituuskasvuni loppui täysin lukion ensimmäisen vuoden loppuun mennessä. Vanhempani lohduttivat minua kertomalla, että monilla pojilla kasvupyrähdys alkaa toden teolla vasta armeijassa. Minun olisi ehkä kannattanut kuunnella heitä. En mennyt armeijaan, enkä kasvanut enää senttiäkään.

Olen ilmeisesti saanut hyvät geenit tai lapamadon, sillä en ole koskaan onnistunut merkittävästi kasvattamaan painoani söinpä mitä tahansa. Vaikka nauttisin joka päivä useita kymmeniä kiloja leipää, riisiä, perunoita, pastaa, ihmislihaa ja romumetallia, painoni pysyttelee suunnilleen samoissa lukemissa. Se on hyvä, sillä kaikki painonlisäys menee suoraan vasempaan käteeni ja oikeaan korvaani, ja minusta alkaa tuntua kuin olisin taas seitsemännellä luokalla.

Hiukseni ovat aina olleet melkoisen tuuheat. Nuorempana kuvittelin, että minulle sopii hyvin lyhyet hiukset, jotka on kammattu suoraan taakse runsaahkon geelimäärän avittamana. Nuorempana uskoin myös jumalaan ja joulupukkiin, joten annettakoon tämä minulle anteeksi. Lukioaikoinani naurettava kampaukseni, pyöreähköt silmälasit ja silloinen vaatemakuni saivat minut valitettavasti näyttämään hieman Woody Allenin ja Indiana Jonesin natsiagentti Tohtin puberteettiselta ristisiitokselta.

Noin neljä vuotta sitten aloin kasvattaa hiuksiani, ja sen jälkeen olen lyhennyttänyt niitä vain pari kertaa. Tavoitteenani on päästä noin kymmenen metrin pituuteen, jolloin voin laskea hiukseni alas parvekkeeltani, ja unelmieni prinssi voi kiivetä niitä pitkin luokseni.

Hiusten lisäksi minulla ei juuri ole muita karvoja mitä kasvattaa. Parrankasvuni on lähinnä säälittävää - jos en aja partaani ajoissa, voin saman tien jättää hakemuksen Tikkurilan ammattikoulun autokorinkorjauksen linjalle. Rintakarvoja minulla on niin paljon, että olen nimennyt jokaisen. Yllättävää kyllä, mutta navan alapuolelta olen huomattavan karvainen. Jos olet epäuskoinen ja viehättävä nainen, olet tervetullut tutustumaan navanaluseeni.

Minulla ja PA:lla on muutakin yhteistä kuin hurmaava ulkonäkö, loistava huumorintaju ja mittaamattomat rikkaudet: Myös minun bravuurini yläasteella oli leukojenveto. Punnerruksetkin sujuivat kohtalaisesti. Lisäksi olin häkellyttävän hyvä lyhyen matkan juoksussa. Päihitin nopeudessa jopa silloisen parhaan ystäväni, joka sentään harrasti juoksua aktiivisesti. Oi niitä aikoja, kirmasin kuin villivarsa koulumme liikuntakentän halki, tuuli ujelsi korvissani ja tunsin itseni vapaaksi, todella vapaaksi! Riemuni loppui lyhyeen, sillä jossain vaiheessa opettaja aina pakotti minut panemaan housut jalkaani.

Juoksusuoritukseni ovat tasaisesti huonontuneet vuosien mittaan. Alkoholi, tupakointi ja rock-musiikin kuuntelu ovat turmelleet keuhkoni, viattomuuteni ja lenkkeilypukuni. Olen kuitenkin vakaasti päättänyt palauttaa ruumiini spartalaiseen kukoistukseensa.

Olen jo vuosia pohtinut minulle sopivaa, mielekästä urheilulajia. Viimein uskon löytäneeni sen oikean. Aion alkaa harrastaa ninjutsua. Sen lisäksi, että se kohottaa kuntoani, uskoisin että jo vuoden tiukan treenauksen jälkeen pääsen helposti eroon pahimmista vihamiehistäni. Toki odotan vielä vapun, ensi viikonlopun ja kesäkuun yli, sillä taaperokin tietää että krapulassa kuntoilu käy kuolemaksi. Hahaa! Kaikki sujuu suunnitelmieni mukaan!