Loistava tulevaisuus

Voisiko joku ihan oikeasti ampua minut seuraavan kerran ennen kuin ehdin yökerhossa tanssilattialle? Anyone? Olen aina pitänyt kiinni siitä periaatteesta, että herrasmies ei juokse, tanssi eikä urheile. Täytyy myöntää, että olen menettänyt herrasmiehuuteni jo useita kertoja. Urheilua olen sentään onnistunut välttelemään ansiokkaasti jo useamman kuukauden. Pelkkää parempien elämäntapojen harkitsemista ei kai kuitenkaan voi pitää urheiluna, vaikka siitä hiki tulisikin.

No, soittivat sentään What Is Loven. Sitä kysymystä olikin sitten mukava pohtia aamulla, kun painoin poskeni posliinia vasten. Wc-istuimen posliinia, pervot.

No mitä se nyt sitten on, rakkaus? Joku rakkauden ammattilainen varmaan tietäisi. Älkää kysykö minulta. Jossain vaiheessa ei-niin-pitkä-aika sitten minusta tuntui, että parisuhteeni olivat niin lyhyitä, että ne päättyivät jo ennen ensitreffejä.

”Ai Liisa? Joo, mehän seurusteltiin kolme minuuttia, mutta sitten me kasvettiin erilleen.”

Nähtävästi itku seuraa loppujen lopuksi myös pidemmästä ilosta. On oikeastaan aika ihmeellistä, millaisella ryminällä parisuhteen kaltainen hutera ja näennäisen pieni (kahdesta ihmisestä ei tule kummoista ihmispyramidia) rakennelma sortuu. Paineaalto pyyhkäisee kasaan korttelin jos toisenkin, ja sivullisilta uhreilta ei vältytä. Yhtäkkiä kymmenien muistojen, paikkojen ja biisien merkitys ja tunnelma muuttuvat täysin, ja tuntuu melkein kuin eläisi jonkun toisen elämää.

”Katso, tämä on se kadunkulmaus, jossa ensi kertaa heiluttelin elintäni hänelle. Se oli kaunis sunnuntaiaamu, eikä matkalla kirkkoon ole koskaan ollut niin hauskaa! Muistan vieläkin elävästi hänen vanhempiensa ilmeen.”

Olen useita kertoja harkinnut vakavasti, että unohtaisin parisuhteet ja vetäytyisin selibaattiin johonkin luostariin. Löytäisin Jumalan ja sillai. Mutta olisiko sekään nyt niin kivaa? Onko Jumala edes hyvä sängyssä? Kai sen on pakko olla, jos se on kaikkivaltias. Sillä varmaan riittää hyviä pokausrepliikkejä. ”Hei kaunokainen. Mä kuolin sun syntien vuoksi. Mennäänx panee?” Sitä paitsi sen kanssa olisi aina foursome.

Levotonta. Pitäisi ryhdistäytyä. Ottaa itsestä tukeva niskaperseote. Mitä tästäkin nyt tulee, kun kirjoitan lauantaiyönä hämmentävää blogitekstiä, joka karkottaa kaikki kolme lukijaani?

”Kännibloggaaminen on melkein yhtä hauskaa kuin känniseksi, ihqlol! Hei, minne te kaikki menitte? Kaverit? KänniseksÄh?”

Päivätyöni päätyttyä on yhä enenevässä määrin tuntunut siltä, että jokainen päivä hujahtaa ohi oudossa ja epämiellyttävässä koomassa - kuin koskaan ei olisi täysin hereillä ja toimintakykyinen. Ensin rutiinien puute, villi vuorokausirytmi ja oma ”laatuaika” tuntuivat lomalta ja luksukselta, mutta nyt jo hieman ahdistaa. Tätä menoa minusta tulee viisisataakiloinen tyhjäpää, joka löhöää kaikki päivät sohvalla roskaruokaa ahmien ja tv-chatteja kuolanoro poskella tuijottaen. Ehkä se olisikin siunaus.

Oletteko lukeneet Martin Pagen kirjaa Kuinka minusta tuli tyhmä? Suosittelen.

”Saarnaajassa sanotaan, että 'joka tietoa lisää, lisää tuskaa'. Mutta koska minulle ei ole suotu onnea käydä rippikoulua toisten lasten kanssa, minua ei varoitettu oppimisen vaaroista. Kristityllä on onni tulla jo nuorena varoitetuiksi älykkyyden uhasta, ja he tietävät kaihtaa sitä. Autuaita ovat hengessään köyhät.

--

Olen järjen kirouksen uhri: köyhä, naimaton ja masentunut. Olen miettinyt kuukausikaupalla tätä liiallisen miettimisen sairauttani, ja olen varma, että kova onneni ja hillitön järkeni korreloivat keskenään. Ajatteleminen ja yritys ymmärtää eivät ole koskaan tuoneet minulle mitään, ne ovat aina toimineet minua vastaan. Miettiminen ei ole luonnollinen toiminto, vaan se haavoittaa, kuin paljastaen ilmassa leijuvat pullonsirpaleet ja piikkilangan.”

Kun voisikin nollata aivotoimintansa! Sulkisi pois kaikki ikävät ja ahdistavat ajatukset. Iloitsisi pienistä ja yksinkertaisista asioista. Niin kuin koira, joka saa lähes loputonta riemua jonkun oksanpätkän kanssa piehtaroimisesta. Mutta ei. Yritä tässä piehtaroida oksanpätkän kanssa, kun pitäisi hankkia koulutus, ura, perhe, merkitys. Kaikista hauskinta olisi heittäytyä työttömäksi rappiojuopoksi, joka kirjoittaisi surrealistista romaania ja säveltäisi tekotaiteellista postpunkkia, hengailisi Kallion baareissa ja kiertelisi taidenäyttelyissä. Ensin vain pitäisi voittaa lotossa tai ryöstää pankki. Voisiko joku lainata pistoolia, sukkahousuja ja pakoautoa? Silmäpakoautoa?

Viime aikoina olen ollut herkässä mielentilassa. Keskiviikkona katsoin Spiderman 3:en ja vollotin kuin pikkutyttö kun Hämis otti pataan hiekkahirviöltä ja ulkoavaruuden örkiltä. Viimeksi jokin leffa sai minut kyynelehtimään joskus kymmenen vuotta sitten - taisi olla se kerta kun näin Schindlerin listan ensimmäisen kerran. Mutta että Spiderman!? Ei saatana. Tänään päivällä taas iski massiivinen krapula-ahdistus. Pari tuntia vierähti siinä, että makasin sängyllä ja muistelin miten hengitetään.

Uusi vuosi, uudet kujÄh Työntäkää perseeseenne ne vuodet ja kujeet, minä ryhdyn munkiksi.