17.8.2007

Minusta tulee isona

Minulla on jo pitkään ollut sellainen tunne, että Kuritushuoneelta puuttuu jotain. Järki? te kysytte. Oikeus? Kohtuus? Housut? Varmasti myös kaikki nämä asiat ovat Kuritushuoneelle vieraita. Tarkoitin nyt kuitenkin jonkinlaista punaista lankaa, raison d'êtreä, yhtenäistä linjaa.


Katsokaa nyt vaikka ensimmäistä merkintääni! Heti ensimmäisessä lauseessa vihjailen omistavani massiivisen peniksen, kun voisin sen sijaan toivottaa kaikki lukijat lämpimästi tervetulleiksi ja tarjoilla kahvia ja dullaa. Ei sillä, onhan penikseni suunnaton, mutta en minä nyt oikeassa elämässäkään esittele sitä kaikille uusille tuttavuuksille heti kättelyssä, paitsi että alan.


Myöhemmät merkintäni ovat olleet äärimmäisen sekalaisia. Olen kirjoittanut roiseja kirjoituksia politiikasta, roiseja kirjoituksia musiikista ja roiseja kirjoituksia itsestäni. Olen nyt vakavissani alkanut pohtia, josko voisin keskittyä blogissani vain yhteen tiettyyn, edes suhteellisen tarkasti rajattuun aihepiiriin. Selaamalla Blogilistaa löysin muutamia vaihtoehtoja blogini tulevaisuudelle ja kokeilin osaa niistä käytännössä.


Linkkiblogi


On kiva löytää netistä kaikkea hauskaa. Toisaalta, miksi vaivautuisin perustamaan linkkiblogi, kun voin linkittää sellaisiin. Eikä koko blogiin tarvitse kirjoittaa mitään ensimmäisen merkinnän jälkeen! Hitto mä olen nero.


Koemerkintä: Tässä teille linkkejä.


Seksiblogi


Esimerkiksi Just Sopivasti on blogissaan harrast… pohtinut seksiä ekoilla treffeillä. Enpä tuosta tiedä. Minusta seksiä saisi harrastaa vasta suhteen päätyttyä. Muutenkin olen sen verran vanhoillinen, että oma eka kertani oli vasta toisen jälkeen.


Ilmeisesti seksiblogissa minun kuitenkin täytyisi siirtyä moraalisten pohdintojen yli itse aktiin. Tämä on usein tuottanut minulle vaikeuksia myös oikeassa elämässä. Toinen ongelma on se, että käsitykseni seksistä on hieman erilainen kuin suurimmalla osalla ihmisistä. Minusta seksiin kuuluvat olennaisesti perunat, ulosteet, nauru…ja itku?


Koemerkintä: Eilen harrastin taas seksiä makuuhuoneessani. Käteni hyväilivät sileää ihoa, siirtyivät avaamaan housujen vetoketjua ja riisuivat paidan. Kävin makuulle vuoteelle ja riisuin loput vaatteeni. Kieleni lipoi huulia, arat sormet tunnustelivat alavatsaani ja siirtyivät alemmas, tarttuivat hellästi mutta päättäväisesti Hetkinen, eihän täällä ole ketään muita kuin minä!


Jeesusblogi


Jeesus on se hippi, joka ainakin yhden tosi luotettavan lähteen mukaan eleli joskus syntymänsä aikoihin Lähi-idässä ja jutteli mukavia lähimmäisenrakkaudesta ja miekasta, jonka hän tuo maan päälle. Tiedätte varmaan ketä tarkoitan.


Jeesusblogeilla en tarkoita Jeesuksen pitämiä blogeja (jotka olisivat ihan satavarmasti seksiblogeja), vaan tarkoitan kaiken maailman hihhulien blogeja (jotka eivät ihan satavarmasti ole seksiblogeja), joissa nämä kertovat omasta uskostaan. Tällaisen moraalittoman ateistin olisi tietysti hieman vaikea kertoa uskostaan tai moraalistaan - minulla ei ole kumpaakaan - mutta ainahan sitä voi yrittää!


(Tavallaan Kuritushuone on jo Jeesusblogi, sillä teettämäni gallupin mukaan 101 prosenttia lukijoista pitää minua vapahtajanaan. Älkää peljästykö, tulen rauhassa.)


Koemerkintä: Kuriton poikani ei edelleenkään suostu tottelemaan minua. Hän käyttäytyy todella huonosti: ei lue ruokarukouksia, kiukuttelee kirkossa, lukee salaa syntisiä teinivelhokirjoja. Kerran sain hänet jopa kiinni itsesaastutuksesta! Lukuisista selkäsaunoista huolimatta hän ei ole parantanut tapojaan. Raamatussa neuvotaan, että kurittomat lapset tulisi kivittää kuoliaaksi, mutta enpä tiedä… Toisaalta olen kovin kiintynyt meidän pikku-Markkuun.


Neuleblogi


Ryhdyn aina suurella innolla käsitöihin, mutta jälkeenpäin minut valtaa aina hieman tahmainen, hämmentynyt ja syyllinen olo. Veikkaan tämän johtuvan siitä, että neulon aina vahingossa jokaiseen vaatekappaleeseen yhden sormen liikaa, oli kyseessä sitten käsine tai pipo. Kumma juttu.


Ehkä voisin yhdistää käsityöt ja "käsityöt", ja perustaa blogin, jossa kerron kuinka runkkaan neuleiden päälle! Eikö? Miksei?


Koemerkintä: Neuloin itselleni eilen ihanat ja pehmeät nahkasukkahousut. Että ne tuntuivat hyvältä ihoa vasten! Tänään ajattelin neuloa nahkakoppalakin, käsiraudat ja ruoskan ja sen jälkeen masturb Kylläpä tänään käsityöt maistuvat!

Monikulttuurikriittinen blogi


Monikulttuurikriittisessä blogissa minä paljastaisin multikultiuskovaisten hyysääjien salajuonet yhteisen kotimme, uskontomme ja isänmaamme pään menoksi! Tekisin selväksi, että maa, jossa on useampi kuin yksi kulttuuri, on tuhoon tuomittu. Kuten kaikki tietävät, ennen maahanmuuttajien tuloa Suomessa oli vain yksi kulttuuri: kaikki suomalaiset olivat kristittyjä, oikeistolaisia ja työssäkäyviä keski-ikäisiä heteromiehiä. Tähän on palattava!


Vakuuttaisin myös lukijoilleni, että jokainen ulkomaalaistaustaisen tekemä rikos on osoitus kaikkien ulkomaalaistaustaisten rikollisuudesta! (Välillä meinaan unohtaa sen.)


Koemerkintä: Suomi suomalaisille!!1! Ärsyttää nämä moku-uskovaiset mamut! Hetkinen, vai oliko se mamu-uskovaiset mokut? Jotain sinnepäin kuitenkin. Haukkuvat minua rasistiksi, vaikka olen ihan perustellusti sitä mieltä, että kaikki neekerit on tyhmiä ja rikollisia apinoita. Katsokaa nyt vaikka Afrikkaa! Jatkuvia sisällissotia, kansanmurhia ja diktaattoreita! Euroopassa ja Suomessa sentään ollaan jo vuosisatojen ajan eletty rauhallisesti, sivistyneesti ja älykkäästi! Kuulittekos sitä, että nyt kaikki afrikkalaiset haluavat tulla tänne Suomeen!? Ja arvatkaa mitä ne tekee, kun ne tulee tänne! Ne vie meidän työpaikat, eivätkä ne laiskiaiset edes tee töitä! Tiesittekö, että 90 % prosenttia somalialaisista on työttömiä?! Sitten ne tekee vielä rikoksia! Tiesittekö, että afrikkalaiset tekee 90 prosenttia Suomen rikoksista!? Kaikki paha, mitä Suomessa tapahtuu, on maahanmuuton syytä!


***


Voisin toki yrittää yhdistää kaikki edellä mainitut blogityypit.


Hmm. Blogi, jossa harrastaisin seksiä neulomaani villapuseroon pukeutuneen Mikko Ellilän kanssa ja tunnustaisin sen jälkeen syntini Jeesukselle?


No, ehkä ehdin vielä pohtia blogini tulevaisuutta. Onhan Kuritushuone vielä niin nuori, että Michael Jacksonillekin THE END

Ei kommentteja: