Quaestiones disputatae de spiritualibus creaturis

Tänä aamuna kello 8.14 minä löysin Jumalan. Vihdoinkin, monet saattaisivat sanoa. Esimerkiksi eräät sukulaiseni, jotka ovat aina pitäneet minua suvun mustana lampaana ateististen taipumusteni vuoksi. ”Miksi sinun pitää olla noin järkevä?” kuulen joka kesä suvun suurissa juhannusjuhlissa. ”Onko muka niin vaikea uskoa yliluonnolliseen kaikkivoipaan jumalolentoon, jonka olemassaolosta ei ole mitään todisteita?” he valittavat minulle. ”Ettehän tekään usko Zeukseen tai suureen galaktiseen diktaattoriin Xenuun tai lentävään spagettihirviöön!” minä huudahdan. ”Se on aivan eri asia, lapsi hyvä, aivan eri asia”, he sanovat ja alkavat lempeästi heitellä minua kivillä.

Ala-asteella luokkani muut pojat kiusasivat minua yhtenään uskonnottomuuteni vuoksi. ”Häähää, friikki vaatii todisteita!” ”Apinapoika lukee tiedekirjoja!” ”Evoluutioteoria on vain teoria!” Minulle annettiin ”kasteita” poikien WC:ssä ja talvisin pienessä metsikössä jääkiekkokaukalon takana. Liikuntatunneilla kaikki oppilaat ajoivat minua takaa ympäri koulun pihaa ja viskoivat minua kivillä. ”Sinä et myöskään voi todistaa, että jumalaa ei ole olemassa!” he huusivat minulle ja jatkoivat jahtiaan.

Ensimmäinen tyttöystäväni jätti minut, koska en uskonut Jumalaan. Hän piti suhtautumistani lapsellisena ja paheellisena. ”Olen pahoillani, mutta en voi kuvitella viettäväni loppuelämääni sellaisen ihmisen kanssa, joka ei seuraa samoja moraaliohjeita, joita 2000–4000 vuotta sitten Lähi-idässä eläneet paimentolaiskansat noudattivat.” Minä lähdin pois, ja hän nakkeli parvekkeelta kiviä loittonevaan selkääni.

Seuraava seurustelukumppanini oli mies. Suhteemme oli kuitenkin hieman ongelmallinen, koska miesystäväni piti homoutta kuolemansyntinä. ”Tämä ei ole luonnollista, me ansaitsemme kuolla, Jumala vihaa meitä”, hän hoki jatkuvasti samalla kun rakastelimme. Hän halusi vähän väliä kivittää minut ja itsensä kuoliaaksi. ”Raamatussa käsketään niin!” hän karjui suu vaahdossa ja heristi valtavaa lohkaretta kädessään. Ennen pitkää tämä kävi melko rasittavaksi, joten jouduin jättämään hänet.

Kuten olette huomanneet, uskonnottomuuteni on aiheuttanut minulle jatkuvia vastoinkäymisiä. Viimeisen parin vuoden ajan olen yhä enemmän ja enemmän tuntenut oloni tyhjäksi ilman Jumalaa. On niin vaivalloista perustaa oma moraalinsa ihmiselämän kunnioituksen ja yhdenvertaisuuden periaatteille ja käsitellä jokaista moraalista ongelmaa ainutlaatuisena tilanteena. Minähän voisin katsoa yleispätevät moraaliohjeet suoraan pyhästä kirjasta - eikä minun tarvitsisi lainkaan vaivata päätäni! Voisin hyvällä omallatunnolla tappaa homoja, sortaa naisia ja pitää orjia.

Kuinka ikävä onkaan ajatus elämästä ilman korkeampaa voimaa, joka valvoo jokaista tekoani jokaisena elämäni hetkenä kuin kosminen Big Brother! Ja kuin kosminen Vappu Pimiä, mutta vähemmän takellellen, hän lopulta panee minut tilille pahoista teoistani.

Kuinka lohdullista olisikaan uskoa kuolemanjälkeiseen ikuiseen elämään taivaassa, jossa ei tarvitse kärsiä sellaisista maallisen taivalluksen kauheuksista kuin alkoholista, rock-musiikista tai onaniasta! Ja kuinka naurettavaa onkaan luottaa tieteeseen, loogiseen päättelyyn, todisteisiin ja suoriin havaintoihin maailmasta, kun sen sijaan voisi sokeasti uskoa ihmeisiin, satuihin ja mielikuvitusolentoihin!

Minä olin vaipunut epätoivoon, mutta tänä aamuna kaikki muuttui.

Heräsin seitsemän maissa ja menin suihkuun. Aamiaiseksi söin paahtoleipää ja jogurttia. Puin päälleni ja olin juuri lähdössä töihin, kun huomasin jotain erikoista kenkätelineen takana. Kurkistin telineen taakse, ja siellä se oli - Jumala! Kuvitelkaa, vihdoinkin minä löysin sen! Saatoin jo kuvitella sukulaisteni ilmeen, kun he kuulisivat tästä.

Poimin Jumalan seinän ja kenkätelineen välistä ja katselin sitä hämmästyneenä. Se ei ollut aivan sellainen kuin olin kuvitellut. Se oli vähemmän mahtipontinen, ylevä ja pelottava – ennemmin kuvailisin sitä sanoilla pieni, ruskea ja tahmea. Menin niin pahasti pois tolaltani, että jätin menemättä töihin. Asetin Jumalan kunniapaikalle kirjahyllyyni. Etten olisi pahoittanut Hänen mieltään, kiikutin saman tien kaiken arveluttavan, ateistien tekemän tai uskonnonvastaisen materiaalin roskiin. Sinne menivät kaikki black metal -albumini ja Björkin levyt, kaikki Kurt Vonnegutin, Isaac Asimovin ja Terry Pratchettin teokset, kaikki tiedekirjani ja kaikki Woody Allenin elokuvat. Kävin ostamassa läheisestä antikvariaatista Raamatun ja pari evoluutiokriittistä kirjaa ja asetin ne hyllyyn lähelle Jumalaa. Sitten siirsin nojatuolin hyllyn eteen ja istuin odottamaan. Jumala ei ole vielä puhunut minulle, mutta uskon, että jos osoitan Hänelle ehdotonta kuuliaisuutta paastoamalla ja valvomalla, Hän ennen pitkää puhuu minulle.

Minä odotan.