30.1.2008

Totuus Miss Suomi -kilpailusta

Iltapäivälehtien kuvissa "onnelliset" missit hymyilevät kauniisti ja poseeraavat värikkäissä bikineissä. Kuvien taustalla todellisuus on kuitenkin tätä paljon karumpi. Valkaistujen hampaiden ja punoittavien poskien taustalla lymyää epämiellyttävä totuus täynnä unettomia öitä, nälkää, tauteja ja julmia pahoinpitelyjä.

Missikandidaatit joutuvat kiertämään ympäri Suomea useiden stressaavien ja kärsimyksentäyteisten viikkojen ajan teljettynä ahtaisiin ja virikkeettömiin häkkeihin.

Kuritushuoneen vakooja soluttautui neljäksi päiväksi Miss Suomi 2008 -kiertueen matkaan, koska halusimme paljastaa karun totuuden missien arjesta Suomessa. Alla on hänen raporttinsa kokonaisuudessaan. Hän myös otti kiertueen aikana yli 200 kuvaa ja 100 videota kännykkäkamerallaan. Tämä arkaluontoinen materiaali tullaan toimittamaan asianmukaisille viranomaisille.

Me täällä Kuritushuoneella toivomme vilpittömästi, että keräämämme aineisto riittää lopettamaan kaikki nämä missien ihmisarvoa alentavat kiertueet. Toivomme, että missien annetaan jälleen olla ihmisiä, eikä pelkkää kasvotonta karjaa.

Kiertuebussin ovet on nyt avattu, eikä niitä ole syytä sulkea enää koskaan.

--

Helsinki, 23. - 24.1.

Missikiertue käynnistyy Helsingistä hotelli Arthurin edestä. Kiertueen alkua edeltävänä iltana missit vietiin kuvattavaksi autokorjaamolle, missä tyttöparat sotkettiin öljyllä ja jollain ruskealla aineella, joka näytti epäilyttävästi ulosteelta. Silminnähden pelästyneitä, itkuisia missejä pidettiin kurissa kepein ja ruoskin.

Raskaat kuvaukset päättyivät vasta myöhään yöllä, minkä jälkeen missit joutuivat yöpymään erään missikeisarin olohuoneen lattialla. Pahoinvoivana jouduin katsomaan sivusta, kuinka nahkanaamariin ja PVC-korsettiin sonnustautunut missikeisari kierteli nukkumista yrittäneiden tyttöjen joukossa ja polvistui vähän väliä haistelemaan jonkun heistä hiuksia tai varpaita. Kolmen tunnin katkonaisten yöunien jälkeen misseille tarjottiin aamiaiseksi ruoanjätteitä, minkä jälkeen heidät ohjastettiin kiertuebussiin.

Tummennetuin ikkunoin varustetun kiertuebussin matkustamo on eristetty kaltereilla ohjaamosta. Kullekin kymmenestä missifinalistista on varattu oma alle neliömetrin kokoinen häkki, jossa mahtuu hädin tuskin istumaan. Katsellessani heitä en voi olla ajattelematta karjaa, jota säälimättä ajetaan teuraalle.

Missiemo, toimittajat ja muu kiertueväki - minä mukaan lukien - matkustavat mukavasti bussin etuosassa, missä makaamme divaaneilla, siemailemme kuohuviiniä ja syötämme viinirypäleitä toisillemme. Vähän väliä kurkistan Dom Pérignonilla täytetyn lasini yli bussin takaosaan, enkä voi välttää säälin kipeää läikähdystä syvällä sisälläni, kun näen missien nääntyneet ja voimattomat kasvot ja heidän anovat katseensa, jotka tuntuvat huutavan minulle: "Ota meidät kaikki, ota meidät kaikki yhtä aikaa" ja sen jälkeen "Päästäkää meidät vapaaksi!"

Nilsiä, 24.1.

Missit ovat uupuneita pitkästä matkasta. Melkein jokaisella on flunssaa tai korkeaa kuumetta. Missiemo on syöttänyt heille antibiootteja pitämään tautia kurissa ja piikittänyt heihin jotain rauhoittavia, jotteivät he kävisi liian levottomiksi. Ennen paikallisessa ravintolassa järjestettävää esitystä ruhjeet, mustelmat ja punoittavat nenät peitetään vahvalla meikillä. Show must go on.

Ravintolaan on kerääntynyt sankoin joukoin katsojia, erityisesti miespuolisia. Kun katselen noita peräkylän poikia, jotka tungeksivat eturiviin bikinikierroksen aikana, en voi olla ajattelematta laumaa saastaisia sikoja, jotka rynnivät ruoka-annoksensa äärelle, tai laumaa saastaisia kansanedustajia, jotka rynnivät nuorten avustajien ryntäille.

Katsojat ulvovat ja vislaavat, kourivat takapuolia ja rintoja. Kun yksi tytöistä kaatuu kesken bikinishow'n, luultavasti hirvittävän väsymyksen vuoksi, häntä piirittää heti kolme mieskatsojaa, jotka läpsivät tuupertunutta kaunotarta peniksillään, kunnes turvamiehet häätävät miehet pois. Missiemo auttaa kaatuneen missin ylös ja saattaa hänet takahuoneeseen huolestunut ilme kasvoillaan. Sitä yleisö ei kuitenkaan enää näe, kun missiemo rankaisee "virheen" tehnyttä tyttöä murtamalla tämän vasemman käden pikkusormen korkokenkänsä kannalla.

Kauhajoki, 25.1.

Missit eivät ole saaneet hetkenkään lepoa. He ovat joutuneet nukkumaan kiertuebussissa, sikäli kun ovat siihen noissa epäinhimillisissä oloissa kyenneet. Tv- ja lehtihaastatteluissa missit vakuuttavat "nauttivansa jokaisesta päivästä" ja "elävänsä elämänsä parasta aikaa". En ymmärrä kuinka ihmiset eivät näe noiden väsyneiden, pakotettujen hymyjen taakse! Ahdistustani lievittää ainoastaan tieto siitä, että pian kaikki saavat tietää, millaisia hirveyksiä missi-instituution synkissä kulisseissa piilee!

Ennen Kauhajoen Krouvissa järjestettyä hienhuuruista bikinishow'ta ehdin vaihtaa muutaman sanan erään missiehdokkaan kanssa kahden kesken. Missiemo on samaan aikaan keskittynyt antamaan sähköshokkeja yhdelle tytöistä, joka aikaisemmin päivällä karkasi erään autotalon tiloissa järjestetyistä kuvauksista.

Yritän tivata missiltä hänen todellisia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan, mutta hän vain katsoo minua tyhjin silmin, kuin hän ei ymmärtäisi sanaakaan. Lopulta turhaudun ja olen juuri jättämässä tyttöä rauhaan, kun hänen kasvoilleen äkkiä ilmestyy leveä, säihkyvä hymy. Hänen silmänsä eivät kuitenkaan yhdy hymyyn - ne ovat täynnä kyyneleitä. Tuohon surulliseen näkyyn tuntuu kulminoituvan tämän irvokkaan kiertueen kaikki lohduttomuus.

Matkalla jossain Pohjois-Savossa, 25.1.

Olen juuri tehnyt järisyttävän löydön! Kiertuetta johtavan missiemon henkilöllisyys vaikutti minusta tekaistulta, joten lähetin jo kiertueen ensimmäisenä aamuna hänen kuvansa sähköpostilla hyvälle ystävälleni suojelupoliisissa. Ystäväni vastasi juuri viestiini, ja saamani uutiset ovat yllättäviä ja järkyttäviä.

Missiemo ei ole sitä miltä hän näyttää. Todellisuudessa hän on syntynyt Heinrich Feuerbach -nimisenä miehenä Leipzigissa vuonna 1921. Nuori Heinrich liittyi varhain Hitler-jugendiin ja kohosi nopeasti järjestön hierarkiassa. Lääkärin koulutuksen hän hankki Frankfurtin yliopistossa. Vuonna 1942 hänet lähetettiin työskentelemään Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille, missä hänen työtoverikseen saapui pian muuan kolmekymppinen SS-Hauptsturmführer nimeltään Josef Mengele.

Feuerbachin myöhemmät vaiheet ovat hämärän peitossa. Hän ei ilmeisesti joutunut puna-armeijan käsiin kun Auschwitz vapautettiin - on aivan kuin maa olisi nielaissut miehen. Ja nyt hän on täällä, naisena, samassa bussissa minun kanssani! Tämä on pahempaa kuin olisin koskaan osannut kuvitella! Näiden missikiertueella viettämäni parin päivän ajan olen kokenut sääliä, inhoa ja erektiohäiriöitä, mutta nyt tunnen pelkoa, pelkoa oman turvallisuuteni puolesta. Tämäniltaisen esityksen jälkeen minun on paettava, sillä valheellinen identiteettini tuskin pitää enää kauaa tuon demonisen mies-naisen palavan katseen loimussa!

Pielavesi, 26.1.

Kuinka toivonkaan, että voisin tehdä jotain auttaakseni näitä nuoria naisia, jotka ovat naiiviuttaan ajautuneet näihin kammottaviin olosuhteisiin, näiden hirviömäisten ihmisten kouriin! Mutta vielä en voi tehdä mitään, sillä riski on liian korkea. Jos jään nyt kiinni, kaikki tämä on ollut turhaa. Missiemo/Feuerbach katsoi minua oudosti tänään lounaalla. Pelkään pahoin, että hän epäilee jotain.

Ravintola Restentissä kaikki kymmenen missiä on majoitettu yhteen hotellihuoneeseen. Tämä on sentään edistystä, ovathan he joutuneet nukkumaan aikaisemmat yönsä kiertuebussin ahtaissa häkeissä, vailla lämpöä ja turvaa. Minkäänlaista pukuhuonetta misseille ei kuitenkaan ole varattu. He joutuvat vaihtamaan vaatteita ravintolan takaosan portaikossa. Missiemo/Feuerbach vartioi heidän jokaista liikettään silmä tarkkana. Seurueen miesjäsenet mässäilevät näyllä norjista, alastomista vartaloista. Miten he voivat olla kiinnittämättä huomiota mustelmiin ja ruhjeisiin, joita meikki ja pienenpienet vaatekappaleet eivät kunnolla verhoa!

Itse esitys sujuu totuttuun tapaan. Tällä kertaa miesyleisö on poikkeuksellisen riehakasta. Salamavalot räiskyvät joka puolella. Järjestysmiehillä on täysi työ pitää ihmismassat kurissa.

Show'n loppupuolella kookas, tatuoitu mies yrittää tunkeutua missien vaatteidenvaihtoon tarkoitettuun portaikkoon. Missiemo/Feuerbach kuitenkin tyrmää hänet tarkasti suunnatulla kierrepotkulla, ja ravintolan järjestysmiehet huolehtivat lopusta.

Esityksen jälkeen missit ohjastetaan tiukassa valvonnassa hotellihuoneeseen, jonka oven ulkopuolelle asetetaan vartija - aivan kuin nääntyneet ja riutuneet tyttörukat muka kykenisivät pakenemaan mihinkään! Missiemo/Feuerbach vetäytyy sviittiinsä. Hänen ovensa läpi kuuluu kovaäänistä voihkintaa. Luulen jo että hän on päättänyt jälleen kiduttaa jotain misseistä, mutta sitten tajuan, että äänet ovat lähtöisin saksankielisestä pornoelokuvasta.

On tullut aika jättää tämä surkea kärsimysnäytelmä taakse. Minua tullaan hakemaan yhden aikaan aamuyöllä ravintolan parkkipaikalta. Nämä sanat, kuvat ja videot ovat minun todisteeni hirvittävistä tapahtumista, joita olen näiden neljän päivän aikana joutunut todistamaan. Toivon, että onnistun työlläni muuttamaan jotain, eikä yhdenkään missin tarvitse enää kärsiä turhan takia.

--

Ilta-Sanomien mukaan kiertueen missiemo alias Heinrich Feuerbach on tänään irtisanottu tehtävistään.

Missien olojen parantamista vaativan adressin voit allekirjoittaa täällä. Tavoitteenamme on kerätä ainakin 150 miljardia nimeä.

28.1.2008

Dancers hit each other

Perustin minäkin sitten bändin, kun se näyttää olevan muotia nykyisin.

Yhden miehen yhtyeeni nimi on ytimekkäästi Superficial transverse metacarpal ligament. Onnelan miesten vessassa äänitetty esikoisalbumi kantaa nimeä Dancers hit each other. Levyn intro koostuukin Martina Aitolehden ja Lola Wallinkosken bitch fightin äänistä.

Levy sisältää black metal -vaikutteista fuusiojazzia, jossa on myös vahvoja psytrance-vivahteita. Soitan itse kaikkia soittimia: rumpuja, kitaraa, bassoa, viulua, vessaharjaa ja kondomiautomaattia. Lisäksi laulan jokaisen kappaleen harvinaisella udmurttilaisella kurkkupierentä-tekniikalla.

Eiköhän tällä listaykköseksi ponkaista.

21.1.2008

Hukassa

JAKE

Jake katsoi ihmeissään tuhansien metrien päässä alhaalla vilistävää turkoosinsinistä merta. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt miten lentokoneet toimivat. Toisaalta, oli monia asioita, joiden toimintaa hän ei ymmärtänyt. Lentokoneet, leivänpaahtimet, kengännauhat, paperi, naiset - kaikki nämä olivat asioita, jotka saivat Jaken ymmälleen. Sen hän kuitenkin ymmärsi, että lentokone lensi todella korkealla, ja jos se putoaisi, olisi 99,99999 prosenttisen varmaa, että kaikki matkustajat kuolisivat.

Lento-onnettomuus tuntui kuitenkin aika epätodennäköiseltä. Jake oli lukenut jostain, että lentokoneella lentäminen oli itse asiassa turvallisempaa kuin autolla ajaminen.

Äkkiä hän kuuli kovan repivän äänen vasemmalta puoleltaan. Hätkähtäen hän kääntyi katsomaan äänen suuntaan. Voi hyvä luoja, juuri kun ajattelin… Ei, ääni oli lähtöisin hänen vieressään istuvasta mummosta, joka oli havahtunut torkuiltaan ja kärsi ilmeisesti jonkinlaisesta yskänkohtauksesta. Jake ei ollut varma kohtauksen vakavuudesta, sillä vaikka hän olikin lääkäri, ihmisten röhimiset eivät olleet hänen erikoisalaansa. Viimeisen, pitkän ja keuhkoja raastavan korinan jälkeen mummo näytti tokenevan kohtauksestaan. Hän katseli ympärilleen pelokkaasti.

”Putoammeko me?” mummo kysyi Jakelta.

”Emme suinkaan”, Jake sanoi leveästi virnistäen. ”Itse asiassa, muistin juuri lukeneeni jostain, että lentomatkustaminen on turvallVOI HERRAJUMALA!”

Lentokone keinahti rajusti kerran, toisen ja vielä kolmannen kerran. Kolmas keinahdus oli niin voimakas, että käytävällä seisseet ihmiset paiskautuivat kumoon. Laukut sinkoilivat matkatavarasäilytyshyllyiltä ja sylkivät sisältönsä ympäri matkustamoa. Ihmiset kirkuivat. Jake huusi isäänsä. Äkkiä kone repesi kahtia. Kauhuissaan Jake katseli kuinka ihmiset syöksyivät hänen ohitseen kohti lentokoneen takaosaa, jonka tilalla oli nyt ammottava aukko. Jake yritti piristää kuolemaansa putoavia ihmisiä vilkuttelemalla heille iloisesti, mutta pian hän menetti tajuntansa.

Sairaala, vuosi sitten. Jake seisoo käytävällä makeisautomaatin edessä. Hän ei osaa päättää: vaaleaa vai tummaa suklaata. Miksi hän ei osaa tehdä tällaisia päätöksiä? Johtuuko se hänen isästään, joka tekee aina salamannopeita päätöksiä? Miten tuo makeisautomaatti ylipäänsä toimii? Ja miksi minusta tuntuu siltä kuin kelluisin vedessä…Vettä… Lämmintä suolaista vettä. Kohtu. Las Palmasin hiekkarannat. Daiquirit. Vähäpukeiset sairaanhoitajat. Hetkinen… Lentokone. Aivan, kone joka putosi… Kone, joka…

Jake havahtui ja nousi pintaan pärskien merivettä keuhkoistaan. Meri levittäytyi hänen ympärillään, ja kaikkialla kellui lentokoneen kappaleita, joista osa oli liekeissä. Hän kuuli ihmisten kirkumista. Kaukana erottui kaistale rantaa, ja Jake alkoi uida sitä kohti.

BROCKE

Brocke havahtui tajuihinsa rantahiekasta. Se pisteli inhottavasti hänen selkäänsä ja jalkojaan. Hän kohottautui käsiensä varaan ja katseli ympärilleen. Kaaos, sekasortoa, huutavia ihmisiä, kuolevia ihmisiä. Brocke tunsi veren valuvan otsaansa pitkin. Hän nousi vaivalloisesti seisaalleen.

Tässä on nyt jotain outoa, Brocke tajusi yhtäkkiä. Jokin eriskummallinen tunne… Minun jalkani! Brocke katsoi jalkojaan, ja aivan oikein - hänen upouudet Niken lenkkitossunsa olivat kadoksissa. Lentokone on vasta syöksynyt maahan, ja joku pitkäkyntinen on jo iskenyt näppinsä minun lenkkareihini, Brocke manaili mielessään. Hän katseli ympärilleen, ehkä varas oli jossain lähellä. Tuolla seisoo joku musta mies poikansa kanssa… He ovat varmaankin vieneet kenkäni, Brocke pohti. Epäluotettavia varastelevia paskiaisia nuo yksinhuoltajaisät.

Ei. Kyse ei ollut kengistä. Outo tunne ei hellittänyt. Hänen alaruumiinsa tuntui oudolta. Varmuuden vuoksi hän teki pari kyykkyä, heitti kärrynpyörän ja tanssi tovin ripaskaa. Ei… ei jalat…

Äkkiä oivallus iski häneen kuin salama. ”Voi herrajumala!” Brocke huudahti. Hän ei ollut koskaan osannut kuvitella, että se olisi mahdollista, mutta nyt, aivan yllättäen, kun hän oli jo menettänyt toivonsa…

Hän kertoi minulle, että kaikki on hyvin, että kaikki korjaantuisi vielä. Mutta ei mikään koskaan korjaantunut. Hän seisoi ikkunassa ja poltti tupakkaa ketjussa. Minä makasin vuoteella ja katselin kattoon, missä tuulettimen lavat hämmensivät laiskasti raskasta ilmaa. Minä en pystynyt siihen, ja koko kurja elämäni tuntui kulminoituvan siihen surkeaan voimattomuuden hetkeen.

Tämä saari on täynnä mysteerejä, Brocke mietti, mutta onkohan täällä diskoteekkiä? Tanssien 70-luvun diskohittien tahtiin hän eteni kohti muita pelastautuneita.

CATHY

Ensimmäisenä iltana selviytyjät pystyttivät hylynkappaleista ja viidakosta saaduista tarvikkeista kyhätyn leirin metsänreunaan. Cathy istui nuotion äärellä ja tarkkaili pelastautuneita. Heitä oli noin kolmekymmentä, ja miltei kaikki olivat parikymppisiä ja hyvännäköisiä. Cathyn silmään pisti ikävästi muuan ihrakasa, joka istui vähän matkan päässä hänestä ahmien perunalastuja. Tuo jätkä ei ikinä pärjäisi Survivorissa, Cathy pohti. Voi ei, nyt se tulee tänne!

Läski lyllersi Cathyn luo ojensi pulleaa kättään. ”Hei. Minun nimeni on Burly. Quota Burly, itse asiassa. Tiesitkös, että olen lottovoittaja?”

Cathy katseli hikistä, turpaa kouraa inhoten. ”Mitä?”

”Olen lottovoittaja. Minulla on siis todella paljon rahaa. Aivan mielettömästi. Niin että… Olisiko pikainen, tiedäthän…”

”Mitä!?”

”Anteeksi, keskeytänkö jotain?” miehen ääni sanoi. Cathyn suu jäi ammolleen, kun hän näki upean ja lihaksikkaan komistuksen, joka astui nuotion valopiiriin.

”Ei, et todellakaan! Istu alas!” Cathy huudahti.

”Kiitos”, tuo makuukammarisilmäinen seksinallekarhu murahti, ja istui Cathyn ja Burlyn väliin. ”Minun nimeni on Jake.”

”Hauska tutustua, minä olen Cathy.”

”Ja minä olen Bur…”

”Pää kiinni, läski!” Jake sähähti, ja Burley hiippaili huomaamatta tiehensä. “Cathy, mietin tässä, että voisitko sinä auttaa minua?”

”Toki!” Cathy huudahti.

Jake nyökkäsi, hymyili ja nosti kätensä Cathyn kasvojen eteen. “Näetkö tuon?”

Cathy pudisti päätään.

Mies heilutti etusormeaan.

”Nyt en aivan ymmärrä. Sormi? Etusormi?”, Cathy sanoi.

”Tuo haavan!” Jake ärähti. Ja tosiaan, miehen etusormessa oli ohut, noin sentin pituinen haava. ”Voitko laittaa siihen laastarin?”

Jake oli pelastanut hylystä lääketarvikkeita, joiden hän uskoi olevan hyödyksi, kuten sellaisia hauskoja laastareita, joissa on värikkäiden eläinten kuvia, ja pari pussia heroiinia. Cathy otti yhden eläinlaastareista ja asetti sen Jaken haavan päälle. Mies tuijotti häntä kärsimättömästi, kunnes Cathy puhalsi sormea ja kehui Jakea rohkeaksi pojaksi.

”Kiitos. Olen itse asiassa lääkäri, mutta nämä pintahaavajutut eivät ole minun erikoisalaani”, Jake kertoi. ”Mitä sinä, Cathy, teit ennen tätä onnettomuutta?”

Cathyn sydän hyppäsi kurkkuun. Taas sama juttu! Aina kun hän tapasi jonkun komean miehen, ei mennyt kuin kymmenen minuuttia, joskus viisitoista, kun tämä jo alkoi udella Cathyn menneisyydestä, joka oli synkkä, myrskyinen ja täynnä salaisuuksia. Cathy ei voinut ymmärtää sitä. Mikseivät miehet tyytyneet villiin, sanattomaan seksiin? Esimerkiksi Jake oli selvästi parhaimmillaan silloin, kun hän piti suunsa visusti ummessa.

Alabama vuosi sitten. Villin baari-illan päätteeksi Cathy tapasi komean muukalaisen. He menivät paikalliseen motelliin miehen huoneeseen, missä tämä tarjoili baarikaapista olutta. Kaikki oli hyvin, kunnes yhtäkkiä mies alkoi messuta kovaan ääneen: Ia Ia Cthulhu Ftang! Tapoinko minä hänet? Tappoiko hän minut? Mikä numero voitti lotossa sillä viikolla?

Cathy pohti parhaillaan, pitäisikö hänen tappaa Jake, kun hän kuuli äkkiä vieraan äänen takaansa.

”Hei herkkupeppu, kuis panee?”

Toinen komistus! Tämä vaaleatukkainen adonis näytti myös aivan miesmallilta tai näyttelijältä. Cathyn katse kimpoili epätoivoisesti miehestä toiseen. Tämä mutkistaisi asioita! Toisaalta, uuden miehen saavuttua yllättäen paikalle, Jake oli ehkä unohtanut kiusallisen kysymyksensä…

Cathy oli oikeassa. Jake tuijotti tyhjä katse silmissään nuotiota, ohut kuolavana poskea pitkin valuen.

”Minun nimeni on Huckleberry, ja minä tulin tänne nussimaan ja jauhamaan purkkaa, ja kaikki purukumini meni mereen tuon koneen mukana”, vaalea mies esittäytyi virnuillen pahanilkisesti.

Cathy teeskenteli naurua. Huckleberry oli selvästikin Kusipää, Joka On Pohjimmiltaan Ihan Hyvä Jätkä™ Mutta komea hän oli joka tapauksessa! Ennen kuin Cathy ehti uppoutua haaveisiin trooppisesta threesomesta, kuului valtava karjaisu, joka vavisutti koko leiriä. Kolmikko säntäsi jalkeille, ja muut selviytyjät heidän perässään. Kaikki katselivat peloissaan kohti viidakkoa, josta ääni oli kuulunut. Kuului toinen karjaisu, ja he näkivät palmupuiden heiluvan viidakossa, hyvin lähellä heidän leiriään.

”Mikä tuo on?” Cathy parkaisi.

Kaikki yön äänet tuntuivat vaimenneen, aivan kuin vielä hetki sitten innokkaasti liverrelleet linnut ja sirittäneet sirkat olisivat paenneet peloissaan. Tuntui kuin tuulikin olisi vaimennut. Kukaan ei liikkunut. Metsästä kuului rasahtelua, joka läheni nuotioiden valopiiriä. Selviytyjät näkivät suuren, tumman varjon lähestyvän puiden siimeksessä. Hahmo lähestyi, se oli enää parin askeleen päässä nuotioiden valosta, ja nyt kaikki erottivat sen hirviömäiset piirteet…

”Burly!?” Cathy huudahti.

”Aa… Ahaa. Te siis kuulitte? Sori kaverit. Perunalastut saavat minun vatsani aina ihan sekaisin.”

TAPAHTUU SEURAAVASSA JAKSOSSA:
Brocke löytää salaperäisen
Kolon”. Cathy ei osaa tehdä valintaa Jaken ja Huckleberryn välillä, kun taas Jake ei kykene päättämään käyttäisikö hampaidenpesuun Colgatea vai Pepsodentiä. Carl taistelee salaista riippuvuuttaan vastaan. Burley kertoo hauskan jutun. Selviytyjien keskuudesta löytyy odottamaton vieras… Mutta onko se Michael Jackson!