21.1.2008

Hukassa

JAKE

Jake katsoi ihmeissään tuhansien metrien päässä alhaalla vilistävää turkoosinsinistä merta. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt miten lentokoneet toimivat. Toisaalta, oli monia asioita, joiden toimintaa hän ei ymmärtänyt. Lentokoneet, leivänpaahtimet, kengännauhat, paperi, naiset - kaikki nämä olivat asioita, jotka saivat Jaken ymmälleen. Sen hän kuitenkin ymmärsi, että lentokone lensi todella korkealla, ja jos se putoaisi, olisi 99,99999 prosenttisen varmaa, että kaikki matkustajat kuolisivat.

Lento-onnettomuus tuntui kuitenkin aika epätodennäköiseltä. Jake oli lukenut jostain, että lentokoneella lentäminen oli itse asiassa turvallisempaa kuin autolla ajaminen.

Äkkiä hän kuuli kovan repivän äänen vasemmalta puoleltaan. Hätkähtäen hän kääntyi katsomaan äänen suuntaan. Voi hyvä luoja, juuri kun ajattelin… Ei, ääni oli lähtöisin hänen vieressään istuvasta mummosta, joka oli havahtunut torkuiltaan ja kärsi ilmeisesti jonkinlaisesta yskänkohtauksesta. Jake ei ollut varma kohtauksen vakavuudesta, sillä vaikka hän olikin lääkäri, ihmisten röhimiset eivät olleet hänen erikoisalaansa. Viimeisen, pitkän ja keuhkoja raastavan korinan jälkeen mummo näytti tokenevan kohtauksestaan. Hän katseli ympärilleen pelokkaasti.

”Putoammeko me?” mummo kysyi Jakelta.

”Emme suinkaan”, Jake sanoi leveästi virnistäen. ”Itse asiassa, muistin juuri lukeneeni jostain, että lentomatkustaminen on turvallVOI HERRAJUMALA!”

Lentokone keinahti rajusti kerran, toisen ja vielä kolmannen kerran. Kolmas keinahdus oli niin voimakas, että käytävällä seisseet ihmiset paiskautuivat kumoon. Laukut sinkoilivat matkatavarasäilytyshyllyiltä ja sylkivät sisältönsä ympäri matkustamoa. Ihmiset kirkuivat. Jake huusi isäänsä. Äkkiä kone repesi kahtia. Kauhuissaan Jake katseli kuinka ihmiset syöksyivät hänen ohitseen kohti lentokoneen takaosaa, jonka tilalla oli nyt ammottava aukko. Jake yritti piristää kuolemaansa putoavia ihmisiä vilkuttelemalla heille iloisesti, mutta pian hän menetti tajuntansa.

Sairaala, vuosi sitten. Jake seisoo käytävällä makeisautomaatin edessä. Hän ei osaa päättää: vaaleaa vai tummaa suklaata. Miksi hän ei osaa tehdä tällaisia päätöksiä? Johtuuko se hänen isästään, joka tekee aina salamannopeita päätöksiä? Miten tuo makeisautomaatti ylipäänsä toimii? Ja miksi minusta tuntuu siltä kuin kelluisin vedessä…Vettä… Lämmintä suolaista vettä. Kohtu. Las Palmasin hiekkarannat. Daiquirit. Vähäpukeiset sairaanhoitajat. Hetkinen… Lentokone. Aivan, kone joka putosi… Kone, joka…

Jake havahtui ja nousi pintaan pärskien merivettä keuhkoistaan. Meri levittäytyi hänen ympärillään, ja kaikkialla kellui lentokoneen kappaleita, joista osa oli liekeissä. Hän kuuli ihmisten kirkumista. Kaukana erottui kaistale rantaa, ja Jake alkoi uida sitä kohti.

BROCKE

Brocke havahtui tajuihinsa rantahiekasta. Se pisteli inhottavasti hänen selkäänsä ja jalkojaan. Hän kohottautui käsiensä varaan ja katseli ympärilleen. Kaaos, sekasortoa, huutavia ihmisiä, kuolevia ihmisiä. Brocke tunsi veren valuvan otsaansa pitkin. Hän nousi vaivalloisesti seisaalleen.

Tässä on nyt jotain outoa, Brocke tajusi yhtäkkiä. Jokin eriskummallinen tunne… Minun jalkani! Brocke katsoi jalkojaan, ja aivan oikein - hänen upouudet Niken lenkkitossunsa olivat kadoksissa. Lentokone on vasta syöksynyt maahan, ja joku pitkäkyntinen on jo iskenyt näppinsä minun lenkkareihini, Brocke manaili mielessään. Hän katseli ympärilleen, ehkä varas oli jossain lähellä. Tuolla seisoo joku musta mies poikansa kanssa… He ovat varmaankin vieneet kenkäni, Brocke pohti. Epäluotettavia varastelevia paskiaisia nuo yksinhuoltajaisät.

Ei. Kyse ei ollut kengistä. Outo tunne ei hellittänyt. Hänen alaruumiinsa tuntui oudolta. Varmuuden vuoksi hän teki pari kyykkyä, heitti kärrynpyörän ja tanssi tovin ripaskaa. Ei… ei jalat…

Äkkiä oivallus iski häneen kuin salama. ”Voi herrajumala!” Brocke huudahti. Hän ei ollut koskaan osannut kuvitella, että se olisi mahdollista, mutta nyt, aivan yllättäen, kun hän oli jo menettänyt toivonsa…

Hän kertoi minulle, että kaikki on hyvin, että kaikki korjaantuisi vielä. Mutta ei mikään koskaan korjaantunut. Hän seisoi ikkunassa ja poltti tupakkaa ketjussa. Minä makasin vuoteella ja katselin kattoon, missä tuulettimen lavat hämmensivät laiskasti raskasta ilmaa. Minä en pystynyt siihen, ja koko kurja elämäni tuntui kulminoituvan siihen surkeaan voimattomuuden hetkeen.

Tämä saari on täynnä mysteerejä, Brocke mietti, mutta onkohan täällä diskoteekkiä? Tanssien 70-luvun diskohittien tahtiin hän eteni kohti muita pelastautuneita.

CATHY

Ensimmäisenä iltana selviytyjät pystyttivät hylynkappaleista ja viidakosta saaduista tarvikkeista kyhätyn leirin metsänreunaan. Cathy istui nuotion äärellä ja tarkkaili pelastautuneita. Heitä oli noin kolmekymmentä, ja miltei kaikki olivat parikymppisiä ja hyvännäköisiä. Cathyn silmään pisti ikävästi muuan ihrakasa, joka istui vähän matkan päässä hänestä ahmien perunalastuja. Tuo jätkä ei ikinä pärjäisi Survivorissa, Cathy pohti. Voi ei, nyt se tulee tänne!

Läski lyllersi Cathyn luo ojensi pulleaa kättään. ”Hei. Minun nimeni on Burly. Quota Burly, itse asiassa. Tiesitkös, että olen lottovoittaja?”

Cathy katseli hikistä, turpaa kouraa inhoten. ”Mitä?”

”Olen lottovoittaja. Minulla on siis todella paljon rahaa. Aivan mielettömästi. Niin että… Olisiko pikainen, tiedäthän…”

”Mitä!?”

”Anteeksi, keskeytänkö jotain?” miehen ääni sanoi. Cathyn suu jäi ammolleen, kun hän näki upean ja lihaksikkaan komistuksen, joka astui nuotion valopiiriin.

”Ei, et todellakaan! Istu alas!” Cathy huudahti.

”Kiitos”, tuo makuukammarisilmäinen seksinallekarhu murahti, ja istui Cathyn ja Burlyn väliin. ”Minun nimeni on Jake.”

”Hauska tutustua, minä olen Cathy.”

”Ja minä olen Bur…”

”Pää kiinni, läski!” Jake sähähti, ja Burley hiippaili huomaamatta tiehensä. “Cathy, mietin tässä, että voisitko sinä auttaa minua?”

”Toki!” Cathy huudahti.

Jake nyökkäsi, hymyili ja nosti kätensä Cathyn kasvojen eteen. “Näetkö tuon?”

Cathy pudisti päätään.

Mies heilutti etusormeaan.

”Nyt en aivan ymmärrä. Sormi? Etusormi?”, Cathy sanoi.

”Tuo haavan!” Jake ärähti. Ja tosiaan, miehen etusormessa oli ohut, noin sentin pituinen haava. ”Voitko laittaa siihen laastarin?”

Jake oli pelastanut hylystä lääketarvikkeita, joiden hän uskoi olevan hyödyksi, kuten sellaisia hauskoja laastareita, joissa on värikkäiden eläinten kuvia, ja pari pussia heroiinia. Cathy otti yhden eläinlaastareista ja asetti sen Jaken haavan päälle. Mies tuijotti häntä kärsimättömästi, kunnes Cathy puhalsi sormea ja kehui Jakea rohkeaksi pojaksi.

”Kiitos. Olen itse asiassa lääkäri, mutta nämä pintahaavajutut eivät ole minun erikoisalaani”, Jake kertoi. ”Mitä sinä, Cathy, teit ennen tätä onnettomuutta?”

Cathyn sydän hyppäsi kurkkuun. Taas sama juttu! Aina kun hän tapasi jonkun komean miehen, ei mennyt kuin kymmenen minuuttia, joskus viisitoista, kun tämä jo alkoi udella Cathyn menneisyydestä, joka oli synkkä, myrskyinen ja täynnä salaisuuksia. Cathy ei voinut ymmärtää sitä. Mikseivät miehet tyytyneet villiin, sanattomaan seksiin? Esimerkiksi Jake oli selvästi parhaimmillaan silloin, kun hän piti suunsa visusti ummessa.

Alabama vuosi sitten. Villin baari-illan päätteeksi Cathy tapasi komean muukalaisen. He menivät paikalliseen motelliin miehen huoneeseen, missä tämä tarjoili baarikaapista olutta. Kaikki oli hyvin, kunnes yhtäkkiä mies alkoi messuta kovaan ääneen: Ia Ia Cthulhu Ftang! Tapoinko minä hänet? Tappoiko hän minut? Mikä numero voitti lotossa sillä viikolla?

Cathy pohti parhaillaan, pitäisikö hänen tappaa Jake, kun hän kuuli äkkiä vieraan äänen takaansa.

”Hei herkkupeppu, kuis panee?”

Toinen komistus! Tämä vaaleatukkainen adonis näytti myös aivan miesmallilta tai näyttelijältä. Cathyn katse kimpoili epätoivoisesti miehestä toiseen. Tämä mutkistaisi asioita! Toisaalta, uuden miehen saavuttua yllättäen paikalle, Jake oli ehkä unohtanut kiusallisen kysymyksensä…

Cathy oli oikeassa. Jake tuijotti tyhjä katse silmissään nuotiota, ohut kuolavana poskea pitkin valuen.

”Minun nimeni on Huckleberry, ja minä tulin tänne nussimaan ja jauhamaan purkkaa, ja kaikki purukumini meni mereen tuon koneen mukana”, vaalea mies esittäytyi virnuillen pahanilkisesti.

Cathy teeskenteli naurua. Huckleberry oli selvästikin Kusipää, Joka On Pohjimmiltaan Ihan Hyvä Jätkä™ Mutta komea hän oli joka tapauksessa! Ennen kuin Cathy ehti uppoutua haaveisiin trooppisesta threesomesta, kuului valtava karjaisu, joka vavisutti koko leiriä. Kolmikko säntäsi jalkeille, ja muut selviytyjät heidän perässään. Kaikki katselivat peloissaan kohti viidakkoa, josta ääni oli kuulunut. Kuului toinen karjaisu, ja he näkivät palmupuiden heiluvan viidakossa, hyvin lähellä heidän leiriään.

”Mikä tuo on?” Cathy parkaisi.

Kaikki yön äänet tuntuivat vaimenneen, aivan kuin vielä hetki sitten innokkaasti liverrelleet linnut ja sirittäneet sirkat olisivat paenneet peloissaan. Tuntui kuin tuulikin olisi vaimennut. Kukaan ei liikkunut. Metsästä kuului rasahtelua, joka läheni nuotioiden valopiiriä. Selviytyjät näkivät suuren, tumman varjon lähestyvän puiden siimeksessä. Hahmo lähestyi, se oli enää parin askeleen päässä nuotioiden valosta, ja nyt kaikki erottivat sen hirviömäiset piirteet…

”Burly!?” Cathy huudahti.

”Aa… Ahaa. Te siis kuulitte? Sori kaverit. Perunalastut saavat minun vatsani aina ihan sekaisin.”

TAPAHTUU SEURAAVASSA JAKSOSSA:
Brocke löytää salaperäisen
Kolon”. Cathy ei osaa tehdä valintaa Jaken ja Huckleberryn välillä, kun taas Jake ei kykene päättämään käyttäisikö hampaidenpesuun Colgatea vai Pepsodentiä. Carl taistelee salaista riippuvuuttaan vastaan. Burley kertoo hauskan jutun. Selviytyjien keskuudesta löytyy odottamaton vieras… Mutta onko se Michael Jackson!

4 kommenttia:

Annakoo kirjoitti...

tämän takia en katso lostia. suomalaiset versiot nyt vaan sattuvat aina olemaan huomattavasti parempia.

susihukas.

inkvisiittori kirjoitti...

Näyttelijät vaan on huonompia, koska ne on kaikki hu(ti)kassa. Hahaha-aah. Ah.

PA kirjoitti...

Tämä oli hieno. Toivottavasti tämä jatkuu.

Ikuisesti.

inkvisiittori kirjoitti...

Tämähän oli vasta ensimmäinen tuotantokausi!